• Tiesitkö, että punajuuri sopii mokkapaloihin? Ota ihanan värikäs resepti talteen

    Punajuurta voi hyödyntää monella tapaa ruoanlaittoon.
    Punajuuri toimii myös jälkiruoissa.
    Punajuuri toimii myös jälkiruoissa. Kuva: Satokausi Media
    Ruoka|Ruoka
    13.4.202318:30
    Janiko Kemppi

    Punajuuri on tämän viikon Satokausikalenterin kasvis. Punajuuri on herkullinen juures, jota voi käyttää monella tapaa ruoan joukossa tai sellaisenaan maustettuna eri tapaan valmistettuna.

    Punajuuri sopii maultaan pariksi muille juureksille, kuten palsternakalle, sellerille tai piparjuurelle. Punajuurta voi maustaa esimerkiksi oreganolla, salvialla, rosmariinilla tai timjamilla. Perinteisten lindströminpihvien ja borssikeiton lisäksi punajuuri sopii uunissa paistettuna erilaisiin salaatteihin esimerkiksi vuohenjuuston tai fetan kaveriksi.

    Maukas punajuuri sopii myös jälkiruokiin. Satokausikalenteri jakoi reseptin punajuurimokkapaloille, joissa punajuuri ja suklaa täydentävät toisiaan. Katso resepti alta.

    Punajuurimokkapalat

    Noin 20 palaa

    • Ainekset
    • 400 g punajuuria
    • 1 dl mietoa öljyä
    • 250 g tummaa suklaata
    • 3 kananmunaa
    • 2 dl sokeria
    • 2 tl vaniljauutetta
    • 2 ¼ dl vehnäjauhoja
    • 2 dl kaakaojauhetta
    • 1 tl leivinjauhetta
    • Kuorrute
    • 1 pss marjanmakuista kuorruteaineseosta
    • 50 g voita huoneenlämpöisenä
    • 100 g tuorejuustoa
    • Koristeeksi
    • pieniä suklaa- tai toffeemunia
    • tuoretta sitruunamelissaa

    Valmistusohje

    Kuori punajuuret ja höyrytä tai keitä ne kypsiksi. Anna jäähtyä. Leikkaa punajuuret pienemmiksi paloiksi ja soseuta yhdessä öljyn kanssa tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella.

    Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa.

    Vaahdota munat, sokeri ja vaniljauute kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään.

    Yhdistä ensin punajuurisose ja suklaa. Kääntele joukkoon muna-sokerivaahto ja siivilöi joukkoon jauhoseos, kääntele sekaisin. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan (n. 24 x 34 cm) ja tasoita pinta.

    Paista mokkapaloja 180 asteessa noin 25 minuuttia, tai kunnes kypsää. Voit testata kypsyyden työntämällä kakkuun hammastikun, jos siihen ei tartu taikinaa, on leivonnainen kypsää. Anna jäähtyä.

    Vatkaa kuorrutetta, huoneenlämpöistä pehmeää voita ja tuorejuustoa käsivatkaimella neljän minuutin ajan. Kippaa mokkapalat tarjoiluvadille ja levitä päälle kuorrutus. Koristele sitruunamelissan lehdillä. Leikkaa paloiksi ja tarjoile.

    Lisää aiheesta
    • Uunipannullinen mokkaruutuja koristellaan lämpimänä ennen paloiksi leikkaamista esimerkiksi paahdetuilla mantelilastuilla, kuivatuilla vadelmilla sekä suklaarouheella.

      Reseptit | Parhaat mokkapalat valmistuvat helposti ‒ tämä resepti kannattaa ottaa talteen

    • Koristeellinen pursotus sekä nonparellit tekevät mokkapalamuffinista juhlavan näköisen.

      Reseptit | Mokkapalat kääntyvät kätevästi myös muffineiksi ‒ oletko jo testannut?

    Artikkelin aiheet
    punajuuri
    mokkapalat
    resepti
    Satokausikalenteri
    jälkiruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle