• "Kokeilemalla selviää, toimiiko mahla oluessa vai ei" – erä suomalaista puueliksiiriä porisee jo Hartwallin olutkattiloissa

    Helposti pilaantuvan mahlan kuljetusketju panimoon on vielä ratkaisematta. Valmista tuotetta pitää odottaa kaupan hyllylle vielä vuosi tai kaksi.
    Huhtikuussa kerättyyn, Hartwallille toimitettuun 1 500 mahlalitraan tarvittiin 120 koivua, joista saatiin 7–10 litraa mahlaa per päivä. Kuvituskuva.
    Huhtikuussa kerättyyn, Hartwallille toimitettuun 1 500 mahlalitraan tarvittiin 120 koivua, joista saatiin 7–10 litraa mahlaa per päivä. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Makkonen
    Ruoka
    23.6.202120:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Koivun mahla on suomalaisen metsän eliksiiri, jonka hyödyntäminen elintarvikkeissa ja kosmetiikkatuotteissa on lisääntynyt viime vuosina nopeasti. Mahlan mahdollisuuksia tutkitaan myös Lahdessa Hartwallilla, jonka olutkattiloissa on parhaillaan käymässä ensimmäinen koe-erä mahlalla rikastettua olutta, yhtiö tiedottaa.

    Panimomestari Bill Brinkmannille mahla on uusi ja kiinnostava raaka-aine. Hän luonnehtii sen koostumusta maitomaiseksi ja makua hieman kukkaismaiseksi.

    "Mahlan maku on hyvin hento ja aavistuksen makea. Ensimmäinen haasteemme on keksiä keino, jolla se saadaan esille myös lopputuotteessa. Kokeilemalla selviää, toimiiko mahla oluessa vai ei, mutta oluen valmistukseen se sopii nestemäisenä raaka-aineena joka tapauksessa hyvin", Brinkmann toteaa.

    Brinkmann on jo päässyt maistamaan mahlaoluen ensimmäistä koe-erää. Hän sanoo, että ensimaistelun perusteella maku on lupaava.

    "Vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida, miltä lopullinen tuote tulee maistumaan, sillä oluen kypsyminen on vielä kesken.".

    Jos pilotti etenee onnistuneesti, valmis mahlaolut nähdään kauppojen hyllyillä mahdollisesti vuoden tai kahden kuluttua. Vielä on ratkottavana muun muassa mahlan logistinen ketju, sillä pastöroimaton mahla säilyy vain muutamia päiviä ja pastöroitunakin korkeintaan 3-4 viikkoa.

    "Puusta tuleva tuote käy suoraan tuotantoprosessiin, mutta tulee suunnitella tarkkaan, kuinka mahla kerätään, tiivistetään ja miten se varastoidaan sekä toimitetaan tuotantolaitokseen eli meille tai vaikkapa leipomoon. Tämän ketjun suunnittelusta tulevat hyötymään myös muut elintarviketeollisuuden toimijat", Hartwallin automaatio- ja energiapäällikkö Sami Pohjanen toteaa.

    Hartwallilla kokeillaan jatkuvasti monenlaisia uusia raaka-aineita. Mahlaoluen valmistus liittyy Mahlaa metsästä markkinoille -hankkeeseen, jossa on tavoitteena kehittää mahlan jalostusarvoa ja sen keräysmallia sekä pilotoida mahlan käyttöä elintarviketeollisuudessa.

    Lahden Seudun Kehitys LADECin hallinnoiman Mahlaa metsästä markkinoille -hankkeen lisäksi mahlan uusia käyttökohteita ideoidaan Lahdessa myös LAB ammattikorkeakoulun vetämässä hankkeessa Mahla – koivun eliksiiristä lisäarvoa maaseudulle.

    "Suomen Metsäkeskuksen selvityksen mukaan Päijät-Hämeessä on 750 hehtaaria mahlan teollisen mittakaavan tuotantoon soveltuvia koivikoita, joista voi keväisin valuttaa mahlaa. Mahlan talteen ottaminen ei vaikuta koivujen hyvinvointiin", sanoo Lahden Seudun Kehitys LADECin ympäristöasiantuntija Jukka Selin.

    Lue lisää:

    MT selvitti maaseudun kuntien 50 kovinta yritystä – vienti siivitti koivumahlayhtiön 79 prosentin kasvuloikkaan Tohmajärvellä

    Artikkelin aiheet
    mahla
    olut
    Hartwall
    koivun mahla
    Lahden seutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset