• HS: Harva syö terveyssuositusten mukaan

    Kasvisten vähyys ja liiallinen kova rasva ovat pääongelmat. Itämeren ruokavalio vaikutti sitä noudattaneiden terveyteen suotuisasti.
    THL:n tutkija havaitsi pohjoismaisia viljoja sisältävällä Itämeren ruokavaliolla suotuisia vaikutuksia terveyteen.
    THL:n tutkija havaitsi pohjoismaisia viljoja sisältävällä Itämeren ruokavaliolla suotuisia vaikutuksia terveyteen. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    13.1.201616:26
    Kaijaleena Runsten

    THL:n tutkijat seurasivat suomalaisten ruokailutottumuksia. Vain harva suomalainen syö sen valossa terveellisesti, vaikka suunta onkin parempaan, uutisoi Helsingin Sanomat (HS) keskiviikkona.

    Tutkimus selvitti yhdeksän ravintosuosituksen toteutumista. Vähintään viisi suositusta toteutui 33 prosentilla naisista ja vain 15 prosentilla miehistä.

    Nämäkin tiedot saattavat olla parempia kuin todellisuus, pohtii THL:n tutkimuspäällikkö Satu Männistö HS:lle.

    Perusvikoina on, että kasviksia syödään liian vähän ja kovaa, tyydyttynyttä rasvaa tulee ravinnosta liikaa.

    Tiedot ovat THL:n tuoreimmasta Finravinto-tutkimuksesta, jossa haastateltiin lähes 2 000 suomalaista.

    Runsas vuosi sitten väitellyt THL:n erikoistutkija Noora Kanerva havaitsi, että niin sanottua Itämeren ruokavaliota noudattavat ovat terveempiä. Tämä näkyi kapeampina vyötärönympäryksinä ja pienempänä vaarana tulehdusarvojen kohoamisesta.

    Ruokavalioon kuuluu syödä runsaasti pohjoisia raaka-aineita kuten viljaa. Sitä noudattavat saivat ruuasta muita tutkittuja enemmän hiilihydraatteja, kuituja, vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta vähemmän kovaa rasvaa ja alkoholia.

    ”Viljoissa on vähän energiaa ja runsaasti kuitua. Ne taas vähentävät nälän tunnetta. Kenties juuri tämä ehkäisee painon kertymistä”, Kanerva päätteli.

    Helsingin Sanomien uutinen

    Artikkelin aiheet
    terveys
    ruokavalio
    Itämeren ruokavalio
    THL
    suomalaiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta