• Lottien joukkoruokailujen perinne elää lounasravintolassa

    Lottamuseon uusi verkkonäyttely kertoo, miten lakkautetusta järjestöstä kehittyi pohjoismainen ravintolaketju.
    Työmaahuollon keittiö on sijoitettu junavaunuun Lapin jälleenrakennustyömaalla vuonna 1945.
    Työmaahuollon keittiö on sijoitettu junavaunuun Lapin jälleenrakennustyömaalla vuonna 1945. Kuva: Lottamuseo
    Ruoka
    1.12.201507:00
    Juhani Reku

    Lotta Svärd -järjestö lakkautettiin välirauhansopimuksen nojalla syksyllä 1944. Sotien aikana se avusti siviilejä kotirintamalla ja armeijaa sotatoimialueilla.

    Sen suurin jaosto oli muonitusjaosto, joka hoiti erilaisia tehtäviä joukkoruokailusta lottakanttiineihin. Sen toimintaa organisoi Lottajärjestön keskusjohtokunnan rajatoimisto, jolle oli keskitetty hallinnolliset tehtävät ja lottatyövoiman välittäminen sinne, missä sitä kulloinkin tarvittiin.

    Kun välirauha oli solmittu, järjestön täytyi huolehtia komennukselta vapautuvista lotista. Tätä tarkoitusta varten perustettiin marraskuun alussa 1944 Työmaahuolto ry.

    Sen tehtävänä oli muun muassa Pohjois-Suomen jälleenrakennustyömaiden muonittaminen.

    Työmaahuolto yhtiöitettiin jo seuraavana vuonna ja sen toiminta alkoi laajentua. Se osallistui muun muassa Helsingin vuoden 1952 olympialaisten muonitukseen.

    Vuonna 1978 Työmaahuolto tytäryhtiöineen myytiin Oy Fazer Catering Ab:lle. Fazer myi Työmaahuollon Vantaalla sijainneen tuotantolaitoksen eteenpäin Helsingin kaupungille. Fazer halusi ainoastaan työpaikkaruokaloiden ketjun, johon kuului lähes 200 toimipistettä.

    Siitä kehittyi vuosikymmeniä myöhemmin muihinkin Pohjoismaihin levinnyt lounasravintolaketju Fazer Food Services. Suomessa yritys jatkaa lottien ruokaperinnettä Amica-lounasravintoloillaan.

    Lottamuseo on julkaissut Työmaahuollon vaiheista avoimen verkkomateriaalin, Lottajärjestön rajatoimistosta Työmaahuolloksi.

    Artikkelin aiheet
    lottajärjestö
    Työmaahuolto
    Fazer
    Lottamuseo
    joukkoruokailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset