• Biojätteestäsi löytyy aarre: Käytetyt kahvinporot voivat korvata palmuöljyn

    Palmuöljy on merkittävä syy kasvavaan metsäkatoon.
    Kahviloissa käytettävistä kahvipavuista syntyy suuret määrät jätettä, joista voisi erotella öljyä.
    Kahviloissa käytettävistä kahvipavuista syntyy suuret määrät jätettä, joista voisi erotella öljyä. Kuva: Päivi Karjalainen
    Ruoka
    25.4.201921:40
    Tuulikki Viilo
    Kuva: Päivi Karjalainen

    Kahvinpurut ovat mitä arkisinta jätettä. Jo muutamasta kahvikupista jää läjä purua, joka yleensä päätyy roskapönttöön.

    Niille voi kuitenkin tulevaisuudessa olla muutakin käyttöä.

    Skotlantilaiset Scott Kennedy ja Fergus Moore ovat tutkineet tapoja erottaa öljyä kahvinporoista. He ovat havainneet öljyn vastaavan ominaisuuksiltaan palmuöljyä.

    "On innostava ajatus, että voisimme löytää palmuöljylle kestävän vaihtoehdon", kaksikko kommentoi BBC:lle.

    Palmuöljyä löytyy monien kotoa: sitä on esimerkiksi makeisissa, margariineissa ja kosmetiikassa.

    Palmuöljy on merkittävä syy kasvavaan metsäkatoon. Sen tuotantoa varten kaadetaan sademetsää erityisesti Aasiassa.

    Kaksikko sai idean työskennellessään kahvilassa opiskeluaikoinaan. He huomasivat, että kahvinporoista syntyy suuret määrät jätettä.

    "Jopa 60 prosenttia kahvilan jätteestä on kahvinporoja. Skotlannissa se tarkoittaa 40 000 tonnia vuodessa ja Britanniassa jopa puoli miljoonaa tonnia vuodessa."

    He ovat saaneet yritysidealleen noin 776 000 punnan rahoituksen. Nyt he ovat rakentaneet koeyksikön, jossa kahvinporoja käsitellään noin viisi kiloa tunnissa. Lähitulevaisuudessa suunnitelmissa on yksikkö, joka käsittelisi tunnissa 100 kiloa kahvinporoja, kertoo Herald Scotland.

    He haluavat rakentaa bisneksen, jossa idean käyttöä voidaan laajentaa muihin maihin.

    "Haluamme prosessointilaitoksen Roomaan, Pariisiin tai Berliiniin tai mihin tahansa isoon kahvinjuontimaahan maailmassa."

    Miksei sopiva kohde siis löytyisi myös Suomesta, kahvinjuonnin kärkimaasta.

    Artikkelin aiheet
    biopohjainen energia
    kahvinporot
    palmuöljy
    kiertotalous
    metsäkato
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset