• Söin täällä: Lounasta ja ampiaisia Sastamalan pyöreäkulmaisessa funkkistalossa

    Funkkistalossa Sastamalassa on ravintolan lisäksi taidegalleria ja siellä järjestetään konsertteja.
    Etualalla F-burger ja takana kasvisvaihtoehto.
    Etualalla F-burger ja takana kasvisvaihtoehto. 
    Ruoka
    5.9.202114:04
    Riina Karvonen

    Sastamalan keskustassa erikoisen näköinen pyöreäkulmainen talo kutsuu kurkistamaan sisään. Vuonna 1938 rakennetussa funkkistalossa on nykyään ravintola, galleriatila ja järjestetäänpä siellä konserttejakin, kun maailmantilanne sen sallii.

    Lounaspaikkana Funkkistalo on virkistävä varsinkin, jos haluaa tauolta muutakin kuin pelkkää vatsan täytettä. Testiin pääsivät lounaslistan F-burger ja vegeburger. Tarjolla oli myös salaatteja sekä vitriinissä jos jonkinlaisia herkkuja.

    Korkean hampurilaisen kanssa piti hetki pohtia, miten se on järkevintä syödä. Ranskalaiset olivat parhaita, mitä kumpikaan oli vähään aikaan syönyt. Annoksen jälkeen ei ainakaan jäänyt nälkä.

    Positiivista oli myös panostaminen kasvishampurilaiseen. Se ei ollut kuivahtanut kasvispihvi kahden sämpylän välissä, vaan ajateltu kokonaisuus sopivilla kastikkeilla.

    Mukavaa oli myös vaihtoehto syödä ulkona telttakatosten alla. Tunnelmaa tosin hiukan latistivat ruuista kiinnostuneet ampiaiset. Tätä ongelmaa tuskin talvisaikaan tai sateella on.

    Ravintola Funkkistalo Marttilankatu 14, 38210 Sastamala

    Artikkelin aiheet
    Ravintola Funkkistalo
    Sastamala
    lounas
    hampurilainen
    Funkkistalo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset