Talviloman jälkeinen arkiaamu iski viime viikolla suoraan päin näköä. Hieman liian raju oven nykäisy oli jääkaapille liikaa, ja alin hylly tipahti rysähtäen lattialle. Arvatenkin hyllyllä oli useampi lasipullo ja vastassa kivenkova laattalattia.
Tietysti kaupan mehutiivisteen sijaan rikki räsähti itse kerätyistä herukoista hartaudella keitetty mehu. Punainen lammikko ja sirpaleet saivat keittiön näyttämään rikospaikalta.
Herukkamehun menetyksen jälkeen alkoi ärsyttää kodinkoneiden heikko kestävyys.
Jääkaapilla oli ikää vasta reilu viitisen vuotta. Luulisi, että kaikki osat suunniteltaisiin kestämään erilaisten pullojen, tölkkien ja lasipurkkien painoa. Muovihylly oli kuitenkin pettänyt sekä pohjasta että reunoilla olevista kiinnikkeistä.
Silmäni meinasivat pudota päästä, kun etsin verkosta hajonneen tilalle uutta. 40 euroa muovin palasesta!?
Varaosat ovat yleensä kalliita tai niitä ei ole edes saatavilla. Viallisia koneita ei edes kannata korjata, kun uuden saa lähes samalla hinnalla.
Opiskeluaikoina sorruin ostamaan kaupan halvimman leivänpaahtimen. Yllätys yllätys, se hajosi heti takuuajan umpeuduttua.
Onneksi kaapista löytyi puolisoni 2000-luvun alussa urheilukisoista voittama vanha paahdin, joka toimii yhä 20 vuoden jälkeen moitteetta!
Viime vuonna EU asetti kodinkoneille ja elektroniikalle tiukemmat energiamerkinnät, joilla parannetaan laitteiden energiatehokkuutta ja korjattavuutta. Esimerkiksi varaosia pitää nykyään olla saatavilla vielä vuosia laitteen markkinoille tuomisen jälkeen.
Toivottavasti varaosat korvaavat jatkossa kaatopaikan!
Kirjoittaja on MT:n toimittaja.