• Kinkuissa nähtävissä selvä muutos: Tulevana jouluna syödään aiempaa pienempiä kinkkuja

    Tällä hetkellä suomalaisia kiinnostavat erityisesti pienet kinkut.
    Lihayhtiö HK Scanin mukaan joulukinkuissa on nähtävissä selvä trendi kohti pienempää kokoa.
    Lihayhtiö HK Scanin mukaan joulukinkuissa on nähtävissä selvä trendi kohti pienempää kokoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    16.10.201822:45
    Matti Tuominen

    Lihayhtiö HK Scanin mukaan joulukinkuissa on nähtävissä selvä trendi kohti pienempää kokoa.

    Yli puolella yhtiön jouluruokakyselyyn vastanneista on ollut aikaisemmin 4–7 -kiloinen kinkku, mutta heistä yli 20 prosenttia harkitsee vaihtamista pienempään. 27 prosenttia kaikista vastaajista harkitsee siirtyvänsä 2–4 kilon kinkkuun ja 28 prosenttia jopa vielä pienempään kilon tai noin puolentoista kinkkuun.

    "Tämän tapainen kinkkutrendi on ollut näkyvissä jo muutamia vuosia, mutta nyt nämä ihan pienet kinkut näyttävät kiinnostavan todella paljon", HK Scanin Suomen markkinointi- ja kategoriajohtaja Anne Terimo sanoo.

    HK Scanin teettämä kyselytutkimus toteutettiin syyskuun lopulla 2018 ja siihen vastasi 1 000 suomalaista.

    Artikkelin aiheet
    joulukinkku
    ruokatrendit
    kuluttajakäyttäytyminen
    HK Scan
    joulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset