
Raparperipiirakka on kesäkuun ehdoton herkkuleivonnainen. Ohuiksi viipaleiksi leikatut raparperinvarret maustetaan hillosokerilla. Kypsyessään viipaleet pehmenevät hillomaiseksi täytteeksi. Lopuksi piirakka saa pinnalleen marenkikuorrutteen. Jäätelö, vaniljakastike tai kermavaahto kruunaa piirakka-annoksen.
8 annosta
Valmistusohje
Vaahdota voi ja sokeri. Lisää muna ja sekoita hyvin. Lisää maito, kaurahiutaleet sekä leivinjauhe-jauhoseos. Painele taikina hyvin jauhotetulla kädellä voidellun 28 cm:n piirasvuoan pohjalle ja reunoille.
Sekoita täytteen ainekset ja levitä seos pohjalle. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Ota piiras uunista. Nosta lämpö 200 asteeseen.
Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Käytä keltuaiset vaniljakastikkeeseen. Varo, ettei keltuaista joudu valkuaisten joukkoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vaahdottamisen alussa ripaus suolaa ja sokeri pienissä erissä. Lusikoi vaahto raparperipiirakan päälle. Laita piiras uuniin noin 5 minuutiksi, kunnes marenki on kauniin vaalean ruskea.
Mittaa vaniljakastikkeen ainekset kattilaan, vaniljatanko halkaistuna. Kuumenna koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Älä keitä. Nosta kattila kylmään veteen jäätymään. Sekoita välillä. ota vaniljatangon puolikkaat pois. Tarjoa kastike kylmänä raparperipiirakan kanssa.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.