• Ruuantuotantoon kaivataan lisää pääomaa

    Kannattavuuden parantaminen edellyttäisi lisää pääomaa ruokayrityksiin. Iittiläisen Benjamin lihatorin uudessa sikalassa asiakkaista tulee omistajia.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    8.12.201109:37
    MT toimitus

    Johtava asiantuntija Jyri Arponen Sitran Maamerkit-ohjelmasta kaipaisi remonttia ruuan arvoketjuun Suomessa.

    ”Perusasiat ovat hakusessa, muun muassa liiketoiminta unohtuu usein ruuasta puhuttaessa. Jotta toiminta saataisiin kannattavaksi, tuotantoon tarvitaan lisää pääomaa ja valopäitä”, hän arvioi ruokaketjun päättäjien visiopäivässä keskiviikkona.

    ”Suomessa helposti puhutaan paljon ja asetetaan erilaisia tavoitteita ruokaketjulle, mutta nyt olisi vihdoin tehdä päätöksiä ja toteuttaa puheet.”

    Iittiläinen Benjamin lihatori on päässyt sanoista tekoihin. Menestyvä suoramyyntiyritys laajentaa toimintaansa ensi vuonna osakeyhtiöksi.

    HyväSikala-yhtiön uudessa purupohjaisessa sikalassa omistajina ovat tuottajien lisäksi myös kuluttajia.

    ”Omistajina asiakkaamme pääsevät suoraan vaikuttamaan sekä lihan laatuun että sikojen oloihin”, yrittäjä Ismo Eerola kertoi.

    Hän uskoo, että lähi- ja paikalliselle ruualla on kysyntää Suomessa jatkossakin.

    ”Sen sijaan tulevaisuuden ongelmana voi olla, ettei Suomessa ole enää sianlihan tuottajia.”

    Artikkelin aiheet
    ruuantuotanto
    pääoma
    Benjamin lihatori
    HyväSikala
    maatalousyritykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta