• Lidlin paistirullassa on Suomen lipun kuva vaikka liha on uusiseelantilaista – kauppaketju hämää taas sinivalkoisilla merkinnöillä

    Kauppaketjua kehotettiin jo vuonna 2016 perkaamaan pois Suomen lippuja. Videolla MT:n toimittaja Eija Mansikkamäki hämmästelee Lidlin lihapakettia
    "Yrtein maustettu kypsä paistirulla on varma valinta juhlapöytään." Suomen lippu ei kuitenkaan ole varma valinta, jos haluaa myös lihan alkuperän olevan suomalaista.
    "Yrtein maustettu kypsä paistirulla on varma valinta juhlapöytään." Suomen lippu ei kuitenkaan ole varma valinta, jos haluaa myös lihan alkuperän olevan suomalaista. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Ruoka
    2.12.201910:08
    Eija Mansikkamäki
    Suomen lippu koristi myös kylmäallasta, jossa jouluherkkuja myytiin. Karitsan paistirulla ja kare olivat kumpikin uusiseelantilaisia, mutta toisen kohdalla oli Suomen lippu.
    Suomen lippu koristi myös kylmäallasta, jossa jouluherkkuja myytiin. Karitsan paistirulla ja kare olivat kumpikin uusiseelantilaisia, mutta toisen kohdalla oli Suomen lippu. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lihan alkuperän Lidl ilmoittaa Deluxe-tuotteissaan aivan oikein, mutta moni asiakas voi ajatella, että valmistusmaa lihan alkuperämaa ovat sama asia.
    Lihan alkuperän Lidl ilmoittaa Deluxe-tuotteissaan aivan oikein, mutta moni asiakas voi ajatella, että valmistusmaa lihan alkuperämaa ovat sama asia. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Päivittäistavaraketju Lidlin myymälässä osui sunnuntai-iltana silmään karitsan kypsiä paistirullia, joiden muovikäärettä koristi siniristilippu. Hintakin oli 30 prosenttia alennettu. Mitä kummaa? MT:hän kertoi juuri samana päivänä, ettei kotimainen lampaanliha liiku, koska teurastamot eivät teurasta, koska pakkasvarastot ovat ilmeisesti täynnä tuontilammasta.

    Täällä keravalaisen myymälän kylmäaltaassa näitä kotimaisia paisteja nyt kuitenkin pötköttelee vielä muutama. Myyntiaikaakin on jäljellä vielä neljä päivää eli päiväys ei ole menossa tänään umpeen. Altaan päällä on lukee Deluxe Karitsan paistirulla, maustettu, kilohinta 24,99 euroa ja niinikään Suomen lippu.

    Tarkempi syynäys paketin tekstiin paljastaa, että ehei! Lihan alkuperä onkin Uusi-Seelanti. Suomen lipun vieressä lukee "valmistettu Suomessa". Valmistaja on naapurikaupungista, järvenpääläinen Wursti.

    Kiireinen ja likinäköinen asiakas voi jäädä käsitykseen, että tuli valinneeksi suomalaista lammasta. Etenkin, kun vieressä on myynnissä niinikään Deluxe karitsan karetta eikä paketissa näy Suomen lippua. Valmistaja ja lihan alkuperä ovat kuitenkin samat. Hintaa ei ole alennettu.

    MT perkasi Lidlin merkintöjä eli Suomen lipun harhaanjohtavaa käyttöä jo vuonna 2016 keväällä. Lidlin johto myönsi virheen ja merkinnät luvattiin korjata.

    Elokuussa samana vuonna Vantaan kaupungin elintarvikevalvonta ohjeisti Lidliä siivoamaan pois Suomen liput sellaisten elintarvikkeiden yhteydestä, joihin ne eivät alkuperämaan perusteella kuulu. Evira antoi asian Vantaan hoidettavaksi, koska Lidlin pääkonttori sijaitsi Vantaalla. Nykyisin se on Espoossa.

    Lue myös:

    Kuluttajille myydään tuontilammasta, vaikka suomalaisteuraat seisovat tiloilla – itsenäisyyspäivästä tavoitellaan kotimaiselle lampaanlihalle toista sesonkia pääsiäisen rinnalle

    Lidl sai ohjeet ylimääräisten Suomen lippujen poistamiseen – uusintatarkastuksia tulossa

    Artikkelin aiheet
    Lidl
    suomen lippu
    karitsanliha
    elintarvikkeiden alkuperä
    kuluttajansuoja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset