• Haluaisitko perustaa oman viinatehtaan? Virkamies kertoo, mitä se vaatii

    Tehdasta ei voi perustaa aivan kylmiltään.
    Alkoholijuomien valmistusta säätelevät sekä alkoholilaki että elintarvikelaki.
    Alkoholijuomien valmistusta säätelevät sekä alkoholilaki että elintarvikelaki. Kuva: Andres Teiss
    Ruoka
    21.5.201914:45
    Matti Tuominen

    Suomalaisyritysten väkevät alkoholijuomat ovat viime kuukausina saavuttaneet useita palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa. MT kysyi asiantuntijalta, mitä oman alkoholijuomatehtaan perustamiseen vaaditaan.

    Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran ylitarkastaja Timo Rokka kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että alkoholijuomien valmistusta säätelevät sekä alkoholilaki että elintarvikelaki. Rokka muistuttaa, että kaiken väkevän alkoholijuoman valmistaminen vaatii alkoholilain mukaan luvan.

    Lupa myönnetään henkilöille, jotka ovat tarpeeksi luotettavia. Käytännössä yleinen luotettavuus tarkoittaa tässä tapauksessa sitä, että vaikkapa verojen maksu ja muut viranomaisvelvollisuudet on hoidettu asianmukaisesti.

    Rikosrekisterimerkinnät ovat este luvan saamiselle, mikäli ne liittyvät suoraan tai epäsuorasti alkoholin valmistukseen. Käytännössä hakijalla ei saa olla vankilatuomioita, eikä tuomiota myöskään rattijuopumuksesta tai talousrikoksista. Rokka huomauttaa, että luvan myöntämistä harkitaan tapauskohtaisesti.

    Toisaalta lupaa hakevan yrityksen pitää olla kannattava. Tällä rajauksella estetään Rokan mukaan sitä, ettei lupaa juoman valmistukseen haeta huijaustarkoituksessa.

    Kaikkein tärkein asia väkeviä alkoholijuomia valmistavan tehtaan perustamisessa on ylitarkastajan mukaan se, että luvan hakija tuntee alkoholijuoman valmistuksen lainalaisuudet. Käytännössä hakijalta vaaditaan ammattitaitoa ja riittävät laboratoriotaidot.

    "Väkevä alkoholijuoma on yleensä sellainen tuote, että sillä pystyy vahingoittamaan kuluttajaa, jos ei tiedä, mitä tekee", hän muistuttaa.

    Tislatessa syntyy muun muassa metanolia, jolla voi pahimmassa tapauksessa tappaa ihmisen.

    Jotta saa väkevien alkoholijuomien valmistamiseen tarvittavan osaamisen, on Rokan mukaan hyvä suorittaa joku asiaankuuluva kurssi tai muu koulutus. Ammattitaidon voi toki hankkia myös työskentelemällä vaikkapa tislaamossa.

    Kunnollisen tislaustaidon oppii virkamiehen mukaan muutamassa vuodessa, joten niin sanotusti pystymetsästä viinatehdasta ei voi perustaa.

    Väkevän alkoholijuoman valmistukseen tarvitaan myös siihen soveltuvat tilat. Asiaankuuluvat tilat tarkoittavat käytännössä, että niiden pitää olla rakenteellisesti sopivat alkoholijuoman valmistukseen. Valmistukseen käytettävien laitteiden pitää todella soveltua siihen. Näin varmistetaan, ettei lopputuotteeseen liukene kuluttajalle vaarallisia aineita.

    Tiloissa pitää huomioida myös työturvallisuusasiat eli tilassa, jossa säilytetään palovaarallisia nesteitä, pitää esimerkiksi olla kunnollinen tuuletus. Koska hygienia on elintarvikevalmistuksessa tärkeää, pitää valmistustilojen kestää myös pesua.

    Toisin sanoen missään autotallin nurkassa ei voi alkoholijuomia valmistaa.

    "Vaikka se olisi kuinka mukavaa valmistaa pieniä eriä jossain autotallin nurkassa, tässä pitää ottaa huomioon työturvallisuus sekä se että kuluttajalle pitää saada turvallisia ja laadukkaita tuotteita", Rokka muistuttaa.

    Valviran lisäksi alkoholijuomatehtaan perustamisessa vaaditaan asiointia myös verottajan kanssa. Kaikkiin alkoholijuomiin sisältyy alkoholivero, ja tämän vuoksi veroviranomaiselta täytyy hakea valtuutetun varastonpitäjän lupaa sekä verotonta varastoa.

    Ennen kuin viinatehdasta pääsee laittamaan pystyyn, on tarpeen myös asioida kunnan pelastustoimen kanssa, jotta paloturvallisuusasiat ovat kunnossa. Yhteydenottoa vaaditaan myös kunnan rakennusvalvontaan, sillä tilan, jota valmistukseen käytetään, pitää olla kaavoitettu kyseiseen tarkoitukseen.

    "Esimerkiksi asumisalueet on pyhitetty asumiseen eli siellä ei autotallin nurkassa voi harjoittaa tällaista toimintaa. Siellä on syttymisvaaroja ja hajuhaittoja", virkamies huomauttaa.

    Lue lisää:

    Poliisipartio paljasti perinteisen maaseudun harrastuksen Kuhmossa: "Valmista juomaa oli valumassa ja saaveissa rankkia käymässä"

    Artikkelin aiheet
    viinatehdas
    Valvira
    alkoholijuomien valmistus
    lupa ja valvonta
    tislaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset