• Tämä onnistuu koronan eristämältä tumpeloltakin: broileriwokki maistuu arjessa

    Broileriwokille saa väriä ja ateriaan ravitsemuksellista monipuolisuutta kasviksista.
    Yhden annoksen hinnaksi tuli kasvislisukkeineen alle kolme euroa.
    Yhden annoksen hinnaksi tuli kasvislisukkeineen alle kolme euroa. Kuva: Kaijaleena Runsten
    Ruoka
    20.4.202000:00
    Kaijaleena Runsten

    Yhden ihmisen taloudessa tulee useimmin tehtyä kotona ruokia, joista syntyy helposti joko yksi annos, kuten salaattia tai parille kertaa keittoa. Siinä eivät liioin kokkaustaidot huimasti harjaannu.

    Poikkeustila on saanut myös minut kokeilemaan ruuanlaittoa monipuolisemmin. Perheelle sopivan satsin voi osaksi pakastaa. Viikon ruokailuun saa sen ansiosta vaihtelua.

    Broilerinwokin ohje on MT:n verkkosivujen reseptigalleriasta.

    Tarvikkeet kuuteen annokseen: 400 g maustamatonta broilerin rintafileetä, 1 rkl voita, 1 rkl öljyä, 2 tl currya, 1 paprika, 200 g parsakaalia, pala inkivääriä, 1/2 tl suolaa, 1 pkt (250 g) täysjyväwokkinuudelia, noin 500 g kiinankaalia, 1/2 dl makeaa chilikastiketta.

    Korvasin kiinankaalin valmiilla 500 g wok-pakastepussilla, mikä oli ehkä kalliimpi vaihtoehto (2,38 euroa) kuin kiinankaali olisi ollut. Wokin hinnaksi tuli 10,48 euroa, mistä broilerin osuus oli 38 prosenttia.

    Muutoin värittömään ruokaan piristettä tuo ruohosipuli, ja kasvislisä syntyi tomaatista ja kurkusta. Ne muodostavat kokonaishinnasta kolmanneksen. Annosta kohti hinnaksi tuli 2,70 euroa.

    MT:n toimittajat etsivät viikonvaihdesivujen palstalla vuorollaan vinkkejä kotiruokailuun.

    Artikkelin aiheet
    broileriwokki
    kotiruoka
    resepti
    korona
    ruuanlaitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset