• Söin täällä: Siikaa sitruunailmalla ja ginimarinoitua poroa Inarijärven rannalla

    Ravintola Auroran annokset ovat monipuolisia ja ilo silmälle.
    Inarin siika oli maittavaa ja annos houkuttelevan värikäs.
    Inarin siika oli maittavaa ja annos houkuttelevan värikäs.  
    Ruoka|Ruoka
    28.5.202317:30
    Arvio
    Katja Lamminen
    inari

    Hotelli Inarin ravintola Auroran suurista ikkuinoista kelpaa tiirailla Inarijärvelle avautuvaa maisemaa, ainakin valoisaan aikaan.

    Tarjolla olisi pizza-burgeri-osastoakin, mutta lyhyellä Lapin visiitillä mieli halajaa paikallisia makuja. Ginillä marinoitu poron sisäpaisti kuulostaa sen verran kokeelliselta, että nappaan sen alkupalaksi. Mukana on myös parmesanjuustoa, munankeltuaista, puolukkaa ja piparjuuriranskankermaa. Kerrassaan mainio kokonaisuus, eikä lainkaan liian katajainen.

    Seuralainen kehuu savustettua Inarin siikaansa rapealla porkkanalla ja pikkelöidyllä palsternakalla. Ainoastaan siian mäti on kuulemma turhan väkeväksi savustettua.

    Pääruokatilaukset menevätkin sitten päinvastoin, kun päätän herkutella paistetulla Inarin siialla ja seuralainen poron sisäpaistilla kera puikulaperunoiden ja punaviini-puolukkakastikkeen. Molempien annoksissa on lisäksi monen sortin kauden kasvista ja pyreetä.

    Itselläni myös hollandaisekastiketta ja sitruunailmaa. Jälkimmäinen on valkoista höttövaahtoa, jollaista näkee joskus luonnossa kasvien varsilla. Lapsena luulin sitä käärmeensyljeksi.

    Jälkiruokalistalla ei ole mitään kovin omaperäistä tarjolla, joten emme ala väkisin ahtamaan. Pakkanen kiristyy, olo on täysi ja tyytyväinen.

    Ravintola Aurora, Inarintie 40, 99870 Inari
    Poron sisäpaisti oli suussa sulavaa.
    Poron sisäpaisti oli suussa sulavaa.  
    Artikkelin aiheet
    Ravintola Aurora
    Inari
    siika
    poro
    lappi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle