• Lähes täyden kympin ravintolakokemus: Yksi parhaista jälkiruoista löytyi Scolaresta

    Italialaista keittiötä edustava, hiljattain avattu ravintola Ristorante Scolare vakuutti ruoallaan ja palvelullaan.
    Tarjolla oli mm. peuraa ja gnoccheja, tonnikalatartaria, leikkeleitä ja pikkelöityjä kasviksia.
    Tarjolla oli mm. peuraa ja gnoccheja, tonnikalatartaria, leikkeleitä ja pikkelöityjä kasviksia. Kuva: Janiko Kemppi
    Ruoka|Ravintolat
    29.1.202419:41
    Arvio
    Janiko Kemppi

    Italialaista keittiötä edustavia ravintoloita alkaa jo olla jonoksi asti Suomessa. Pelkästään Helsinkiin niitä on lyhyen ajan sisällä perustettu melkoisesti. Kilpailua siis on, joten ravintolan täytyy erottautua edukseen.

    Nautin hiljattain avatussa Scolaressa vuodenvaihteessa uudenvuoden menun, joka tarjosi tonnikalatartaria ja sahramirisottoa, mutta myös suomalaisia tuotteita eli juuriselleriä sekä peuraa. Suolaiset ruoat olivat erinomaisia, eikä niissä oltu lähdetty kikkailemaan. Maut olivat selkeitä ja puhtaita.

    Scolaren jälkiruoka lukeutui koko viime vuoden parhaimpiin omalla listallani. Se sisälsi kristallisoitua valkosuklaata, sitruunaa, kermavaahtoa ja paahdettuja manteleita sokerisiirapissa. Vaikka makuja oli paljon, olivat ne balanssissa.

    Yksinkertaiselta näyttävä jälkiruoka oli pakattu täyteen herkullisia makuja.
    Yksinkertaiselta näyttävä jälkiruoka oli pakattu täyteen herkullisia makuja. Kuva: Janiko Kemppi

    Asiakaspalvelusta Scolare saa myös täyden kympin. Tarjoilijat olivat todella mukavia ja palvelualttiita, vaikka salissa paljon ruokailijoita olikin. Ihmisläheisyys ja rento ote tekivät illanvietosta entistä mukavampaa.

    Ravintola on melko suuri, mutta siitä huolimatta viihtyisä. Valaistus on miellyttävä ja pöydät sopivalla etäisyydellä toisistaan. Musiikki olisi voinut olla kuitenkin hieman hiljaisemmalla.

    Scolaren sali on suuri, mutta pöydät on aseteltu niin, ettei ruokailijoiden tarvitse istua kylki kyljessä.
    Scolaren sali on suuri, mutta pöydät on aseteltu niin, ettei ruokailijoiden tarvitse istua kylki kyljessä. Kuva: Janiko Kemppi

    Hinnaltaan Scolare ei ole edullisimmasta päästä. Neljän ruokalajin menu maksoi 75 euroa, johon otimme vielä lisäksi 12 euron sahramirisoton sekä leikkelelautasen. Hintaansa nähden ruoka oli kuitenkin erinomaista, ja siitä oli valmis tämän verran helposti maksamaan.

    Uudeksi ravintolaksi Scolare teki nappisuorituksen. Tällä kertaa nautimme poikkeuksellisen valmiin menun, mutta palaan varmasti vielä maistamaan lista-annoksia.

    Ristorante Scolare, Fabianinkatu 19, 00130 Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset