• Ateria-automaatin suosio kasvanut pikku hiljaa

    Kotimaassa kehitetyn ateria-automaatin suosio on kasvanut pikku hiljaa. Tällä hetkellä automaattia käyttää 1 200–1 300 vanhusta noin 20 kunnassa. Tänä vuonna joukkoon liittyi Lohjan kaupunki, joka tavoittelee säästöjä ateriakuljetusten kustannuksissa.
    Menumat ruoka-automaatin käyttäjä Karjalohjalla.
    Menumat ruoka-automaatin käyttäjä Karjalohjalla. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    12.12.201309:11
    MT toimitus

    Lohjan kaupunki ryhtyi jo viime vuonna kokeilemaan ateria-automaatteja vanhusten kotipalvelussa. Kokemusten perusteella perusturvalautakunta päätyi neljän vuoden sopimukseen yhtiön kanssa.

    ”Ateria-automaattia tarjotaan nyt kotipalvelun uusille asiakkaille ensisijaisena vaihtoehtona”, hoivapalvelupäällikkö Sirkka Kinnunen kertoo.

    Tällä hetkellä joka kymmenes kotipalvelun asiakas käyttää automaattia. Muille asiakkaille kunta kuljettaa lämpimän ruuan päivittäin kotiin. Hinta on kummassakin tapauksessa asiakkaalle sama, 8,30 euroa päivässä.

    Rivitalossa yksin asuva Eero Flink innostui ateria-automaatista heti kun sitä tarjottiin. ”Kävin kauan aikaa syömässä palvelutalossa, mutta sitten liikkuminen alkoi mennä heikoksi.”

    Automaatti tuntui Flinkistä parhaalta ratkaisulta, koska ateriat ja ruokailuajan saa itse valita.

    Muutama lohjalainen vanhus on kieltäytynyt ateria-automaatista.

    ”Eräs asiakas ei ottanut Menumatia siksi, kun se ei ole kaupungin omaa toimintaa. Toinen asiakas ei halunnut robottia vaan ihmisen, joka käy hänen luonaan päivittäin”, Kinnunen kertoo.

    Osa automaattia kokeilleista kunnista on sanonut sopimukselle ei kiitos, ei ainakaan tässä vaiheessa.

    Artikkelin aiheet
    ateria-automaatti
    vanhuspalvelut
    Lohja
    teknologia hoivassa
    kotipalvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset