• Useissa suomalaiskeittiöissä suuri tulipaloriski – tutkija huolissaan: ”Valitettavan yleinen näky”

    Yleisin syy keittiössä alkaviin tulipaloihin on liesi.
    Ruoanlaiton jälkeen liedelle ei kannata jättää mitään seisomaan.
    Ruoanlaiton jälkeen liedelle ei kannata jättää mitään seisomaan. Kuva: Unsplash
    Ruoka|Koti
    29.10.202316:00
    Janiko Kemppi

    Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on julkaissut tutkimusraportin liesipaloista LähiTapiolan vahinkodatan perusteella. Raportin perusteella suurin osa liesipaloista olisi helposti ehkäistävissä.

    Kodin tulipalot saavat usein alkunsa keittiöstä. Pelastustoimen tilastojen mukaan asuinrakennuspaloja syttyy vuosittain noin 2800, joista 800–900 liittyy lieteen. Pelkkä tyhjä liesi on harvoin syypää palon roihahtamiseen.

    ”Ylivoimaisesti suurin syy keittiön tulipaloon on se, että liedellä tai sen läheisyydessä on ylimääräisiä asioita”, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön tutkija Laura Kuurne kertoo tiedotteessa.

    Kärähtänyt ruoka ja kuuma rasva ovat syitä tulipalon syttymiselle, mutta liedellä syttyy myös tavaroita, jotka eivät sinne kuulu. Näistä yleisempiä ovat muoviastiat, kahvinkeitin, vedenkeitin, mikrokupu, leikkuulauta, patalappu ja tuttipullo.

    Kuurne kertoo huomanneensa monissa asuntojen vuokrailmoituksia kuvia keittiöistä, joissa liedellä on tavaraa.

    ”Valitettavan monelle se on normaali näky, mutta itse saan siitä slaagin, koska tiedän, miten yleisiä keittiöstä lähteneet tulipalot ovat. Pienissä asunnoissa säilytystila on toki vähissä, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi syytä kiinnittää huomiota lieteen liittyviin paloriskeihin”, Kuurne sanoo.

    Tulipalo voi syttyä tilanteissa, joissa liedellä on tavaraa ja väärä levy on kytketty päälle. Tällaisissa tapauksissa paloa ei Kuurnen mukaan olisi todennäköisesti syttynyt, jos liedellä ei olisi ollut mitään ylimääräistä.

    ”Siinä ottaa aina riskin, kun jättää ruoanjämät tai laittaa ylimääräistä tavaraa liedelle tai pöydälle sen viereen. Tärkein viesti onkin, että liesi ei ole säilytyspaikka”, Kuurne sanoo.

    Tulipalon riskiä nostaa usein se, että liesi jätetään vartioimatta. Ruoanlaitto voi esimerkiksi unohtua, jolloin ruoka alkaa kärytä. Tällaisissa tilanteissa palovaroitin on ehdottoman tärkeä.

    Lisää aiheesta
    • Nuohooja Aki Nieminen myöntää, että hän toimii yleisenä paloturvallisuusvalistajana, ainakin mitä tulee tulisijoihin: ”Kyllä ihmiset soittelevat”.

      Sähkö ja lämmitys | Nuohooja kiertää tuhansia tulisijoja vuodessa ja näkee yleisimmät virheet – nämä vinkit hän antaisi puulämmittäjälle

    • Liedellä syttyvät valitettavan usein esimerkiksi kahvinkeittimet ja mikrokuvut. Syyllisiksi osoittautuvat monesti myös leikkuulauta, patalappu ja tuttipullo.

      Koti | Liesipaloja tapahtuu Suomessa paljon enemmän kuin saunapaloja – suurin syy ovat lieden liepeille jätetyt tavarat

    Artikkelin aiheet
    keittiön tulipalot
    liesipalo
    paloturvallisuus
    Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö
    Laura Kuurne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Puhdistusharja askelmaan

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuunatut Crocsit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Tuurnalaatikko talteen