Kyllä kansainvälistyminen on kivaa! Nyt on Suomessakin mistä valita. Voin miettiä, tekeekö mieleni tänä ihanan aurinkoisena iltana marokkolaista Hassania, puolalaista Wojtekia vai saksalaista Güntheriä.
Päästäisinkö huonosti parturoituun puutarhaani Hassanin, jonka kerrotaan olevan ”rakenteeltaan karkea, mutta luonteeltaan hienostunut”? Vai sittenkin Nürnbergin Güntherin, joka on ”pieni mutta voimallinen jättiläinen” ja jättää ”pienen potkun kielen päälle”?
Tai jos kuitenkin Wojtek? Tuo ”tuhti puolalainen”, jonka ”syvä maku kypsyy hiljaa”.
On myös Thüringenin Hans, joka on tosin joukon vaalein, mutta nauttii ”liekin kosketuksesta”.
Vaikea valita. Mutta: missä ovat unkarilainen Lászlo, ruotsalainen Göran ja suomalainen Jorma?
Mieluusti maistaisin myös heitä. Suutuntuma olisi luultavasti tulinen, makoisa ja pyöreä, ehkä jopa lihaisa. Tuskin lainkaan valju tai veltto.
Nimillä on historiansa. Slaavilaisperäisen Wojtekin taustalla on sotilas, lohdutus, piristys ja ilo. Wojtek kasvoi 180-senttiseksi ja 230-kiloiseksi juomalla maitoa vodkapullosta, syömällä hedelmiä, hunajaa ja hilloa, hörppimällä olutta, syömällä tupakkaa ja painimalla. Wojtek palveli toisen maailmansodan aikana Puolan armeijassa, eli 21-vuotiaaksi ja sai patsaan Lontooseen. Ei niin huonosti – olihan se karhu.
Minustakin olisi kivaa olla makkaratehtaassa töissä. Sillä osastolla, missä mietitään kesän grillihiteille vetäviä nimiä. Ei niitä HK:llakaan näköjään ihan tuulesta temmata.
Mutta vain Suomessa mielikuvitus yhdistää makkaran ja miehen nimen. Ja kun meillä on ”grillimakkaraa”, ”ruokamakkaraa” ja ”nakkia”, muualla eri makkaralaaduilla on omat nimensä tai ne on nimetty maakunnallisen alkuperänsä eli maun mukaan, kuten Unkarissa.
Siltikin: tervetuloa, kuuma suomalainen makkarakesä!