• Kansan mielestä kohtuukäyttäjä juo enintään kaksi annosta kerralla

    Suomalaisten mielestä alkoholin kohtuukäyttäjä ei tissuttele, ei humallu, eikä juo kerralla niin paljon, että seuraavanakin päivänä on huono olo.
    Noin joka kolmas suomalainen vetää kohtuukäytön rajan 1–2 kerta-annokseen.
    Noin joka kolmas suomalainen vetää kohtuukäytön rajan 1–2 kerta-annokseen. Kuva: Markku Vuorikari
    Ruoka
    19.5.201512:00
    MT toimitus

    Suomalaisilla on yllättävän tiukka käsitys kohtuullisesta alkoholinkäytöstä, ilmenee tuoreesta kyselytutkimuksesta. Sen mukaan noin joka kolmas vetää kohtuukäytön rajan jo 1–2 kerta-annokseen eli esimerkiksi yhteen tai kahteen pieneen pulloon keskiolutta. Tavallisimmin ajatellaan, että alkoholia voi juoda kerran viikossa tai muutaman kerran kuukaudessa.

    "Kohtuukäyttöön suhtaudutaan yllättävän tiukasti, jos ajatellaan, että tilastojenkin mukaan Suomessa on vahva humalajuomisen kulttuuri ja siihen päälle on vielä tullut eurooppalaiseksi ajateltu arkijuomisen kulttuuri", tutkimuksen teettäneen Ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:n toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi kertoo.

    Hänen mukaansa kyselytutkimus piirtää kuvaa siitä, millainen käsitys suomalaisilla on kohtuullisesta alkoholinkäytöstä. Kyselyssä ei selvitetty sitä, miten kriittisesti vastaajat suhtautuvat omaan juomiseensa eli ovatko he mielestään itse kohtuukäyttäjiä.

    Kyselyyn vastanneiden mielestä kohtuukäyttäjä ei tissuttele, ei humallu, eikä juo kerralla niin paljon, että seuraavanakin päivänä on huono olo.

    "Ajatellaan, että kohtuukäyttäjä ei varsinaisesti päihtyisi ollenkaan. Sitä ei kuitenkaan pidetä kovin kummallisena, että pari kertaa vuodessa, ehkä juhannuksena ja pikkujoulun jälkeen, kohtuukäyttäjä voi kärsiä vähän krapulastakin."

    Kyselyssä naiset suhtautuivat alkoholinkäyttöön selvästi miehiä kriittisemmin. Eroja oli myös sukupolvien välillä: nuoret suhtautuvat humalajuomiseen varttuneempia ikäryhmiä sallivammin.

    Suomalaisten näkemyksiä kohtuullisesta alkoholinkäytön asenteista selvitettiin nyt ensimmäistä kertaa. Kyselyn toteutti TSN Gallup, ja siihen vastasi noin 980 suomalaista.

     

    Artikkelin aiheet
    alkoholi
    kohtuukäyttö
    suomalaiset
    kyselytutkimus
    EHYT ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset