Näin kokkauksestani tuli järjetöntä: Törsäys lähtee käsistä kotikeittiössä pahemmin kuin ravintolassa

Mistä sitä jaksaa nykyisin hämmästyä?

Aikaisemmin olisi ehkä hämmästynyt siitä, että lähimaksun 50 euron raja ei tahdo riittää edes aamiaistarpeiden ostoon.

Nykyisin sitä naputtelee kiltisti pin-koodinsa ja miettii, olisiko sittenkin pitänyt ostaa aamiaiseksi sitä punalaputettua piparinmakuista kiisseliä.

Kokata kuitenkin ihmisen pitää.

Reseptejä lukiessa olo on välillä kuin lomalaisella: Monet ohjeet ovat iloisen piittaamattomia arjen ankeista realiteeteista.

Tunnelma karisee viimeistään kassalla. On kireähymyisen hilpeää tajuta kuittia ynnäillessään, että halvemmalla olisi päässyt syömällä ravintolassa.

Kunnon törsäys on kuitenkin vasta alkamassa.

Monet nykyajan reseptit menevät osapuilleen näin: Ota ensin hyppysellinen kilon pakkauksissa myytävää, hevonkuusen pippureista uutettua pulveria. Aseta loppu kaapin perälle odottamaan seuraavaa muuttoa.

Lisää puoli desiä valkoisia inkivuoriviipuja. Jätä puolikas viipupussi herättämään kysymyksiä jääkaapin vihanneslokeroon.

Höystä kastike kaapaisemalla joukkoon lusikallinen etnisestä pikkuputiikista ostamaasi Oriental Diu Dau -ponkatsutahnaa. Säästä aikaa viskaamalla loput suoraan roskikseen.

Lukijana täytyisi muistaa ottaa eksoottisen reseptikirjan sijaan käteen järki.

Jos ei ole tapana tehdä esimerkiksi korealaista ruokaa, ei kannata kokkailla sellaista kerran vuodessa.

Edes viitteelliset annoshinnat olisivat myös virkistävä lisä reseptien kylkeen.

Vielä virkistävämpää olisi, jos resepteissä pohdittaisiin nykyistä enemmän, mitä jäljelle jäävistä ainesosista voisi tehdä.

On myös toisenlaisia reseptejä. Ne auttavat tuhlauksen sijaan pelastamaan ruokia ja rahaa hävikin kidalta.

Esimerkiksi puuronjämistä tehdyt sämpylät antavat toivoa siitä, että lämpöä ja maalaisjärkeä löytyy yhä myös keittiöstä.

Kirjoittaja on MT:n toimittaja.