• Pähkinämäen perunat

    Pähkinämäen perunat on muunnos Hasselbackan perunat -klassikkoruuasta. Tällä kertaa perunoissa maistuu hasselpähkinä.
    Pähkinäpyörykät maistuvat esimerkiksi pähkinämäen perunoiden kera.
    Pähkinäpyörykät maistuvat esimerkiksi pähkinämäen perunoiden kera. Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Resepti
    14.4.202108:00
    Mia Palokallio

    Pähkinämäen perunat

    Ainekset

    • 10 perunaa
    • 3–4 valkosipulinkynttä
    • 2–3 rkl voisulaa
    • 1 1/2 tl sormisuolaa
    • 1 dl pähkinärouhetta (hassel­pähkinää tai mantelia)
    • 2 dl voimakkaan makuista juustoraastetta
    • 1/4 tl mustapippuria
    • 1 tl paprikajauhetta

    Valmistusohje

    Pese ja kuori perunat. Hienonna valkosipulinkynnet ja sekoita murska voisulaan.

    Leikkaa perunoihin viiltoja noin 2 mm päähän toisistaan. Älä tee viiltoja pohjaan asti, vaan jätä viillot noin puolen sentin päähän pohjasta, jotta perunat pysyisivät koossa.

    Laita leivinpaperi uunivuokaan ja pane perunat siihen viipaloitu puoli ylöspäin. Voitele perunat voisula-valkosipuliseoksella ja ripottele pinnalle suolaa.

    Kypsennä perunoita 200-asteisessa uunissa noin puoli tuntia.

    Sekoita keskenään pähkinärouhe, juustoraaste ja mausteet. Ripottele seos perunoille ja jatka kypsentämistä vielä 15–20 minuuttia.

    Artikkelin aiheet
    Pähkinämäen perunat
    Hasselbackan perunat
    perunaruoka
    resepti
    hasselpähkinä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta