• Ekopaasto kannustaa miettimään ruokatottumuksia

    Kirkon, Marttojen ja Changemaker-verkoston Ekopaasto-kampanja käynnistyi tänään.
    Ekopaasto kannustaa miettimään ruokatottumuksia. Kuvassa sienikeittoa.
    Ekopaasto kannustaa miettimään ruokatottumuksia. Kuvassa sienikeittoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    10.2.201621:30
    Hanna Lensu

    Tänään käynnistynyt Ekopaasto-kampanja kannustaa suomalaisia miettimään ruoka-asioita.

    "Ekopaasto haastaa suomalaisia kokeilemaan ekologisempia ostopäätös- ja syömistottumuksia sekä hiljentymään pääsiäiseen asti kestävään paastonaikaan", kertoo evankelis-luterilainen kirkko tiedotteessaan. Kirkon ohella kampanjan takana ovat Martat ja Changemaker-verkosto.

    Ekopaasto tarkoittaa seitsemän viikon kieltäymyksiä ja yksinkertaistamista.

    "Elämän yksinkertaistaminen, edes määräajaksi, kääntää huomion mielitekojen ohjaamasta minästä maailmaan ja sen elämän edellytyksiin. Siksi ekopaasto on myös egopaasto. Paasto ei merkitsekään vain muutaman viikon eksoottista ruokaelämystä vailla sitä tai tätä hetkellisesti kartettavaa raaka-ainetta vaan jakamisen läksyä: mikäli aiomme ihmiskuntana jatkaa elämäämme tällä planeetalla, meidän on opittava jakamaan omastamme", sanoo pastori Jaakko Heinimäki.

    Ekopaastoon voi osallistua sosiaalisen median kautta #paastolupaus-haasteella. Oman paastolupauksen voi jakaa Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa tunnisteella #paastolupaus.

    Artikkelin aiheet
    ekopaasto
    ekologisuus
    ruokatottumukset
    paasto
    Martat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset