Pihlaja on monipuolinen villiyrtti, ja uudessa saksalaistutkimuksissa sillä on todettu olevan hapettumista estäviä vaikutuksia. Kotona kannattaa sujauttaa muutama pihlajanlehti öljypulloon, sillä rypsiöljypullossa marinoituva pihlajanlehti tuo öljyyn makua ja saattaa parantaa sen lämmönsietoa.
Kuumennettaessa öljyn terveysvaikutukset tuhoutuvat, mutta alustavan tutkimusnäytön perusteella pihlajan fenoliyhdisteet saattavat suojata öljyä paistamisessa.
Pihlajan tiedetään sisältävän erilaisia fenolisia yhdisteitä, joilla tutkimusnäytön perusteella näyttäisi olevan vahva antioksidanttivaikutus. Rypsiöljyyn sekoitettu pihlajauute suojaa öljyä hapettumiselta säilytyksessä ja paistamisen aikana.
Kuivatuista pihlajanlehdistä voi kotona valmistaa myös yrttijuomaa, jota käytetään samalla tavalla kuin irtoteetä.
Kotitekoista pihlajajuomaa varten pihlajan lehdet kerätään ennen puun kukintaa. Aromikkain lopputulos syntyy hiostamalla lehtiä ennen kuivausta. Muutaman tunnin ajan nahistuneiden lehtien rakenne rikotaan ensin hiertämällä, minkä jälkeen lehdet asetetaan lasipurkkiin käymään.
Käymisen jälkeen lehdet kuivataan, ja kuivauksen jälkeen niitä voi käyttää irtoteen tapaan.
Innokkaiden keräilijöiden tulee muistaa, että pihlajan lehtien keräämiseen tarvitaan maanomistajan lupa.