• Kynitty on nyljettyä mehukkaampaa

    Riistalinnun mehukkuus piilee nahassa.
    Ruoka
    21.10.201714:00
    Sari Penttinen

    Syksy on sadonkorjuun aikaa metsästäjille, jos riistalaukaukset osuvat kohdilleen. Metsästystapahtuma ei pääty onnistuneeseen riistalaukaukseen vaan jatkuu saaliin käsittelyllä ja sen jälkeen aikanaan riistaruuan valmistuksella.

    Meillä metsästetään heinäsorsia aina tilaisuuden tullen vielä lokakuussa, mahdollisesti jopa marraskuun puolella. Kun iltalento on ohi, on pimeää ja usein myös sateista.

    Olosuhteista huolimatta mieheni innostui muutama vuosi sitten nylkemisen sijaan kynimään suolistetut saalislinnut. Nylkeminen onnistuu kohtuullisen siististi kotikeittiössäkin, mutta kyniminen on ulkohommia.

    Vaikka töitä on enemmän, olen ottanut mieheni tavan kyniä riistalinnut omakseni. Nahka säilyttää saalislinnun, esimerkiksi heinäsorsan, sepelkyyhkyn ja riekon lihan mehukkaampana kuin lihan käyttö ilman nahkaa.

    Haaveissa ja suunnitelmissa on rakentaa saaliinkäsittelypöytä ulos kiinteäksi kalusteeksi varaston seinään juuri siihen kohtaan, missä on ulkovalo. Ideani saa minut hykertelemään, toteutus vain vielä uupuu.

    Pöydän saisi lukittua varaston seinää vasten pois tieltä ja työskentelyä varten, se laskettaisiin kettingin varassa roikkumaan työasentoon. Pöytä toimisi myös kalan käsittelyssä.

    Artikkelin aiheet
    riistalinnut
    metsästys
    riistaruoka
    saaliin käsittely
    Heinäsorsa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta