Kun uusi vuosi alkaa, tämän kolumnin kaltaisissa ruokateksteissä esiintyy tasan kaksi aihetta. Pöydälle nousevat dieetit ja tipaton tammikuu.
Laihdutuskuureja ja raittiuslupauksia yhdistää luopumisen teema. Täpötäyden joulumässäilyn jälkeen ja typötyhjän seinäkalenterin edessä omatunto alkaa kolkuttaa elämäntaparemontin ovea.
Pikkujoulut, joulun ja vuodenvaihteen koluttuaan on helppo unohtaa, ettei juhla ole elämän arkea. Arkea puolestaan helpottaa, kun ei sitoudu uudistumislupauksiin joulun henki niskassaan.
Aloitin dieetin neljä vuotta ja 30 kiloa sitten – syyskuussa. Keskityin juhlaruuan karsimisen sijaan arkisapuskaan.
Kun siivosin arjesta tarpeettomat rasva- ja sokeripommit, ylimääräinen elopaino katosi hiljalleen, kuin itsekseen. Laihtumisen tahdista ei saanut ihailevia lööppejä, mutta itse asia onnistui.
Sen sijaan suuret pyhät sekä tuttavien sekalaiset kakunleikkaustilaisuudet ovat yhä juhlaa. Niistä en karsi, päinvastoin. Herkuttelusta pidättäytyminen arkena tekee juhlasta kahta maistuvamman.
Niinpä mässäilin jouluna mahdollisuuksien mukaan ja aion tehdä niin vuodenkin päästä.
Matkalla sinne sen sijaan pitää tuijottaa peiliin joka viikko – parhaimpina vaakaankin.