• Jarmon rypsisikaa rempseästi kuluttajille markkinoiva yrittäjä kannustaa suoramyyntitiloja erottumaan rohkeasti

    Moni tuottaja pitää Rekoa ja suoramyyntiä näpertelynä, eikä ole siksi mukana, arvioi Jarmo Hasunen.
    "Nämä ovat artesaanituotteita, joilla on laatulupaus. Siksi esimerkiksi makkaroiden hinta on moninkertainen moniin kaupan makkaroihin verrattuna. Mutta luomulisää ei näiden hintaa kärsisi enää lisätä", toteaa Jarmo Hasunen.
    "Nämä ovat artesaanituotteita, joilla on laatulupaus. Siksi esimerkiksi makkaroiden hinta on moninkertainen moniin kaupan makkaroihin verrattuna. Mutta luomulisää ei näiden hintaa kärsisi enää lisätä", toteaa Jarmo Hasunen. Kuva: Lari Lievonen
    Ruoka
    20.10.201815:30
    Sari Penttinen

    "Jos tavarassa on sanomista, hae rahat pois!" Tämän saman lausahduksen tohmajärveläinen rypsisianlihantuottaja Jarmo Hasunen huikkaa jokaiselle, joka ostaa hänen tuotteitaan ensimmäistä kertaa. "Mutta rasvan määrästä ei saa valittaa", hän jatkaa.

    Hasusen suoramyyntiura alkoi Joensuun Reko-lähiruokarenkaasta runsas kaksi vuotta sitten. Täältä kaikki on alkanut ja täällä minä olen maineeni hankkinut sekä nimeä saanut, Hasunen kertoo.

    Rekon lisäksi Hasunen käy myymässä erilaisissa tapahtumissa ja toreilla. Muutamissa Valmakaupoissa hänellä on oma kylmäkaappi, mistä tuotteet löytyvät.

    Jarmon Rypsisikaa voi ostaa myös Ruokaa Suomesta -verkkokaupasta, joka ei saa Hasuselta kuitenkaan hääviä arvosanaa. Se on vaisu myyntikanava.

    Suoramyynnin myyntimäärät ovat koko ajan kasvaneet ja toiminta ammattimaistunut. Investointeja on pitänyt tehdä samaa tahtia ja esimerkiksi kuljetuskalustoon on investoitu noin 30 000 euroa.

    Hasunen arvioi, että noin kolmannes rypsisian myyntituloista tulee Rekon kautta. Viime vuoden veroton myynti oli yhteensä noin 50 000 euroa.

    "Tuotteilla ja tuotenimellä on jo niin hyvä maine, että kauppaketjutkin ovat kiinnostuneet. Pääkaupunkiseudulle lähti juuri kolmeen K-markettiin myytävää."

    Suoramyyntiin mieliviä tuottajia Hasunen kannustaa erottumaan rohkeasti. "Minua on jopa moitittu liian karjalaisesta markkinoinnista", hän sanoo.

    Hän myös toivottaa kaikki kiinnostuneet sianlihantuottajat myymään tuotteita suoraan kuluttajille. "Rekoa ja suoramyyntiä moni vain pitää näpertelynä, eikä ole siksi mukana."

    Reko-jakoon osallistuminen vie aikaa ja myynti vaihtelee. Joensuussa tuottajat tulevat keskustaan Taitokorttelille joka toinen viikko torstaisin. Kun myynti on avattu, sunnuntaista keskiviikkoon ennen torstain jakoa Hasusen viettää illat tietokoneella. Hän kirjaa ja kuittailee tilauksia.

    "Sellainen on jo hyvä Reko-jako, kun myyntiä on 500 euroa. Jonain kertana myynti voi jäädä 100 euroon."

    Jarmon Rypsisikaa markkinoidaan eniten Facebookin kautta. Se on markkinointikanava, jota on helppo käyttää ja jonka Hasunen kertoo hallitsevansa.

    Hygieniapassin lisäksi hän ei ole hankkinut mitään erityistä koulutusta suoramyyntiä varten.

    Maanviljelijä Hasusesta tuli vuonna 1990. Hän myy omalla tilalla tuotettua GMO-vapaata rypsisianlihaa. "Nimenomaan sianlihaa, ei porsaanlihaa", hän painottaa.

    Eläimet, joita on tällä hetkellä noin 300, ruokitaan tilalla viljellyllä viljalla ja omasta rypsiöljynpuristamosta saatavalla rypsipuristeella.

    Viljanviljely on siirtymässä luomuun, mutta sikalaa Hasunen ei siirrä luomuun. Sianlihantuotantoa hän ei ole myöskään laajentamassa, vaikka myynnin kasvua hän tietysti tavoittelee.

    Artikkelin aiheet
    suoramyynti
    Reko
    Jarmo Hasunen
    karjatalous
    markkinointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset