• Kotimaista kurkkua kaipaaville: tuotanto vähenee talveksi

    Sosiaalisessa mediassa liikkuu kauppojen vihannestiskeiltä otettuja kuvia, joissa kauppias pahoittelee kotimaisen kurkun saatavuusongelmia. Kurkkupulan syiksi on mainittu muun muassa tuotannolliset ongelmat tai konkurssit.
    Kuva: Kari Salonen
    Ruoka
    23.10.201317:40
    MT toimitus

    Kasvihuonekurkun tarjontatilanteessa ei ole mitään poikkeuksellista, vaan kyse on normaalista kausivaihtelusta, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen toteaa.

    Kurkun perinteinen viljelykausi on loppusuoralla. ”Ne, jotka eivät jatka viljelyä ympäri vuoden, lopettelevat satoaan syksyn valoisuuden, kasvustojen kunnon, kysyntä- ja hintatilanteen sekä lämpötilan perusteella.”

    Syksy oli hyvä ja valoisa. Näihin aikoihin kurkku alkaa tarvita lisävaloa. ”Ne, joilla ei sitä ole, lopettavat tuotannon.”

    Kasvihuonekurkkua tuotetaan Suomessa 54 hehtaarilla. Siitä kolmannes on ympärivuotisessa tuotannossa. Kotimaisen kasvihuonekurkun osuus kulutuksesta on touko–syyskuussa lähes sata prosenttia ja talvellakin yli puolet.

    Tänä syksynä kurkun kysyntä ei ole hiljentynyt tavallista tahtia, mikä on johtanut niukkuuteen.

    ”Tuontikurkulla aukkoa ei voi täyttää, koska se on eri tuote”, Jalkanen sanoo.

    Hän pitää sosiaalisessa mediassa levinneitä kuvia myönteisenä ilmiönä. ”Suuri osa kuluttajista haluaa kotimaista ruokaa. On hyvä näyttää kaikille, että sitä on vaikea korvata tuontitavaralla.”

    Artikkelin aiheet
    kotimainen kurkun tuotanto
    kasvihuoneviljely
    kausivaihtelu
    kotimainen ruoka
    kurkkupula
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset