Opiskeluaikojen halpa perusmättö makaronia ja tonnikalaa on kokenut luksuskäänteen kotimaisten kalasäilykkeiden myötä. En ole ostanut kaukomailta rahdattavaa tonnikalaa vuosiin, koska tarjolla on paljon maistuvampia ja ekologisempia vaihtoehtoja.
Kalasäilykkeiden kunkku on S-ketjun oman tuotemerkin leppäsavukala, jossa on lahnaa ja muita särkikaloja. Ihan älyttömän hyvää! Söin sitä juuri nuudelien kanssa, kun en laiskuuksissani ole jaksanut käydä kaupassa.
Erinomaisia ovat myös säilykeahven ja -muikku, jota muun muassa K-ryhmän oma merkki myy monessa maussa. Lisäksi löytyy isomman palakoon Järki-särkeä lasipurkissa ja leikkelehyllystä Leikkala-kalaleikkeleitä leivän päälle. Niiden maulle en ole toistaiseksi lämmennyt, mutta enpä juuri leipäni päälle kaipaakaan kuin juustoa ja suolakurkkua.
Toki kotimaiset kalat ovat kalliimpia kuin säilyketonnikala, mutta hyvästä, läheltä tulevasta, terveellisestä ja ympäristöystävällisestä kannattaakin maksaa. Särkikalojen syöminen on suoranainen ympäristöteko, koska niitä kalastettaessa vesistöistä poistuu ravinteita ja petokalakannat vahvistuvat.
Särkikalojahan on perinteisesti poistokalastettu juuri rehevöitymisen hillitsemiseksi, mutta aiemmin saalis kuskattiin turkistarhoille tai mikä pahinta, kaivettiin maahan mätänemään. On ehdottoman hyödyllistä, että kalat syödään. Roskakala-termi joutaa tyystin romukoppaan.
Ravitsemussuosituksissa kalaa kehotetaan syömään vähintään kaksi kertaa viikossa. Jos yhdellä aterialla syö Itämerestä pyydettyä lahnaa tai ahventa ja toisella silakkaa, vuoden aikana saa poistettua yli 140 grammaa fosforia. Levän määrässä se tarkoittaa yli 14 ämpärillistä. Melko iso mäjäys, jos kaikki söisivät suositusten mukaisesti.
Roskakala-termi joutaa tyystin romukoppaan.