• ”Kuluttaja ei osta ulkomaista luomumaitoa”

    Pohjoismaiset kuluttajat suosivat kotimaisia luomutuotteita silloin, kun ostoskoriin pitää valita tuoreita tuotteita kuten maitoa. Pohjolan luomumarkkinoille tähyävien suomalaisyritysten kannattaakin keskittyä uudenlaisiin tuotteisiin.
    Kuva: Coop Trading
    Ruoka
    17.5.201317:10
    MT toimitus

    Luomutuotteista parhaiten käyvät Pohjoismaissa kaupaksi tuoretuotteet, kuten maito, liha, hedelmät ja vihannekset. Ulkomaisen toimijan ei kuitenkaan kannata pyrkiä ensisijaisesti tuoremarkkinoille, neuvoo ostojohtaja Charlotte Nilsson-Nordby Coop Tradingin pääkonttorista Tanskasta

    Mahdollisuuksia on silti paljon kuten luomujäätelö, -sokeri sekä -hiutaleet ja muut aamiaistuotteet, Nilsson-Nordby sanoo. Hän puhui Pro Luomun järjestämässä luomutuotteiden vientiä käsitelleessä seminaarissa torstaina Helsingissä.

    Coop Trading A/S hankkii päivittäistavaroita Suomen, Tanskan, Ruotsin ja Norjan osuuskauppoihin yhteistyössä kansallisten hankintaorganisaatioiden kanssa.

    Kaikissa neljässä maassa luomun kysyntä kasvaa ja luomutuotteet ovat halventuneet, tosin maakohtaisia eroja on.

    Esimerkiksi Tanskassa yleinen talouden taantuma on taittanut kasvun terävimmän kärjen, kun taas Norjassa ollaan vasta pääsemässä vauhtiin.

    Luomun kuluttajia on yhä enemmän. Eniten kasvaa joukko, joka käyttää luomua satunnaisesti. Tälle ryhmälle hinta on tärkeä valintaperuste, Nilsson-Nordby kertoo.

    Artikkelin aiheet
    luomutuotteet
    kuluttajakäyttäytyminen
    Pohjoismaat
    Coop Trading
    luomumaito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset