• Luonnonsuojeluliitto: Suosi kotimaista jouluruokaa

    Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo suomalaisten suosivan joulupöydissään kotimaista ruokaa, luomua ja kasviksia. ”Joulupöydän valinnoilla voi auttaa maatalousluontoa, jos ministerit eivät sitä tee”, liitto toteaa tiedotteessaan.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    20.12.201209:06
    MT toimitus

    Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL) toivoo, että suomalaiset muistaisivat jouluostoksissaan uhanalaisen maatalousympäristömme suosimalla kotimaista ruokaa, luomua ja kasviksia.

    Kuluttajat voivat näin näyttää hyvää esimerkkiä ministereille ja Euroopan parlamentin jäsenille, liitto toteaa tiedotteessaan..

    Maatalousympäristöt ovat Suomen uhanalaisluettelojen kärjessä – sekä lajien että luontotyyppien mukaan tarkasteltuna. Maatalous on myös vesiensuojelumme avainkysymys, SLL muistuttaa.

    EU:n maatalouspolitiikan uudistus ratkaisee ensi vuonna nämä ympäristöasiat seitsemäksi vuodeksi, ajalle 2014–2020.

    Euroopan unionin komissio on esittänyt maatalouspolitiikkaan viherryttämistä kaikille tuensaajille pakollisilla toimenpiteillä. Myös pysyvät nurmet tulisi turvata ja viljelyä pitäisi monipuolistaa useammalla kasvilajilla kuin ennen.

    Komission esitystä käsiteltiin tällä viikolla jäsenmaiden neuvostossa.

    "Kyproksen puheenjohtajuuskaudella jäsenmaat ovat vesittäneet viherryttämistä. Toivomme Euroopan parlamentin pistävän maatalouspolitiikan ensi vuonna neuvostoa paremmaksi samalla tavalla, kun se teki juuri kalastuspolitiikalle", Luonnonsuojeluliiton erityisasiantuntija Tapani Veistola sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Suomen luonnonsuojeluliitto
    kotimainen ruoka
    jouluruoka
    luomu
    maatalouspolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset