Tuleeko kesää ilman muurinpohjalettuja? Jos minulta kysytään, niin tuskinpa.
Ajatuskin ohuesta, reunoiltaan rapeasta lätystä saa veden herahtamaan kielelle. Vielä kun letun päälle saa tuoreita marjoja ja lusikallisen hilloa – siitä ei kesäherkku parane.
Letun paisto ei tosin ole lasten leikkiä, sillä niin moni asia voi mennä pieleen. Esimerkiksi pannun alla leimahteleva kaasuliekki tai avotuli on harvoin täydellinen.
Juuri kun olet saanut liekin kohdilleen ja pannun vähitellen lämpenemään, puhaltaa jostain ilkikurinen tuulenvire pilaten tilanteen ja tehden ensimmäisestä letusta sen kuuluisan koiranletun.
Jos pannu taas ei ole liian kylmä, se on usein liiankin polttava. Silloin lupaavalta näyttänyt lettu mustuu ja kokin käämit palavat. Voi jopa olla, että paistajan tekee mieli heittää letulla lähintä vesilintua ja kirota perään.
Pannupulmien lisäksi olen kohdannut taikinaan liittyviä harmeja. Liian ohuesta taikinasta paistettu lettu pirstoutuu pannulle tuhannen silpuksi.
Turhan paksusta taikinasta paistettu lettu saattaa puolestaan muistuttaa rapean sekä pitsireunaisen letun sijaan mehevää pannukakkua tai jopa tiskirättiä.
Kaikesta näistä vaivoista huolimatta – tai juuri niistä johtuen – muurinpohjalettujen paistaminen on hyvä stressimittari.
Jos malttisi kestää ja letuista tulee kerralla täydellisiä, on pinnasi pitkä ja mielesi levollinen. Jos taas viskaat taikinakulhon ilmaan ensimmäisten vastoinkäymisten edessä, kannattanee harkita paistajan vaihtoa ja rentoa lomapuuhailua.
Itse olen todennut, että parhaimmat letut ovat jonkun muun kuin itseni paistamia. Äiti, pidähän pannu kuumana!
Jos malttisi kestää ja letuista tulee kerralla täydellisiä, on pinnasi pitkä ja mielesi levollinen.