• Suomalainen kaurameijeri tähyää maailmalle – ”Kotimainen kaurateollisuus voi vielä kasvaa”

    Mö Foods Oy tavoittelee kasvua kaurapohjaisilla tuotteilla. Ensimmäisiä askeleita otetaan nyt myös ulkomaiden markkinoille.
    Tilaajalle
    Lohtajalta viedään maailmalle kreikkalaistyyppistä vegejuustoa. Annamari Jukkola (vas.) ja Jenny Röning pakkaavat tuotteita lähtövalmiiksi.
    Lohtajalta viedään maailmalle kreikkalaistyyppistä vegejuustoa. Annamari Jukkola (vas.) ja Jenny Röning pakkaavat tuotteita lähtövalmiiksi. Kuva: Hanna Perkkiö
    Ruoka|Ruoka
    19.5.202206:00
    Hanna Perkkiö
    Lohtaja

    Lohtajan vanha osuusmeijeri sijaitsee keskellä perinteikästä keskipohjalaista maidontuotantoaluetta. Täällä luodaan kuitenkin perinteitä uusiksi. Vuonna 2017 perustettu Mö Foods Oy on Suomen ensimmäinen kokonaan kauratuotteisiin keskittynyt yritys, kaurameijeriksikin kutsuttu.

    "Kaurameijeri kuvaa hyvin sitä mitä meillä tehdään. Liiketoimintamme keskittyy puhtaasti kasvipohjaisiin meijerituotteisiin. Toisaalta siitä heijastuu myös tietty ammattiylpeys perinteistä meijerialaa kohtaan”, toimitusjohtaja Annamari Jukkola toteaa.

    Maaliskuussa Mö Foods teki uuden aluevaltauksen, kun pohjoismaissa toimiva kahvilaketju Espresso House ryhtyi käyttämään annoksissaan Lohtajalla valmistettua vuustoa. Kaurapohjaisesta vegaanijuustosta tuli samalla Mö Foods Oy:n ensimmäinen vientituote.

    Jukkolan mukaan suomalainen osaaminen kasvi- ja etenkin kaurapohjaisten elintarvikkeiden valmistuksessa on sitä tasoa, että sitä sopii esitellä ulkomailla. Kysyntää riittää, sillä kauramaito on raivannut tietä muillekin tuotteille.

    "Kauralla on hyvät tuoteominaisuudet, ja suomalaisen kauran korkea laatu on ehdoton valttikortti. Sitä arvostetaan, ja siihen liittyvä osaaminen mielletään meihin hyvin vahvasti.”

    Jukkolan mukaan Mö Foodsin tavoitteena on alkuajoista saakka ollut kasvaa ja edetä myös vientimarkkinoille. Pääsy Espresso Housen valikoimiin oli pienelle yritykselle iso askel eteenpäin ja vaati uskallusta lähteä neuvottelemaan mahdollisuuksista.

    "Ilmeni, että he etsivät vaihtoehtoja kasvipohjaisen tarjonnan kasvattamiseen. Meillä taas oli tarjota tuote, joka oli sopivassa vaiheessa tuotekehitysprosessia. Vegejuustoille on odotettu oikeaa hetkeä, ja nyt tuli sen aika.”

    Ideat syntyvät siitä, mitä täällä on totuttu syömään. Tietenkin myös kuluttajien palaute ja tarve markkinoilla ohjaavat tekemistä. - Annamari Jukkola

    Mö Foods Oy sai alkunsa viisi vuotta sitten, kun sisarukset Annamari ja Marjaana Jukkola olivat ryhtyneet oman elämäntapamuutoksensa myötä kehittämään maidottomia, kasvipohjaisia tuotteita. Nyhtökaura oli tuolloin lyönyt itsensä läpi, mutta kaurabuumi ei vielä ollut alkanut meijeripuolella.

    Tuotekehittelyn tuloksena syntyivät kaurapohjaiset välipalat jogu ja rahku. Viime vuoden lopulla kauppoihin ilmestyi markkinoiden ensimmäinen kaurapohjainen vuusto, jota käytetään kreikkalaisen fetajuuston tapaan.

    Mö Foodsin kotipaikka on säilynyt sukutilan mailla Lohtajalla, jossa saman katon alla toimii maitopohjaisia meijerituotteita valmistava Jukkola Food. Lapsuudesta perityt makumuistot ovat Jukkolan mukaan perustana nykyiselle tuotekehitykselle. Maataloustaustasta kumpuaa perustarve hyville meijerituotteille, joihin yrittäjät ovat halunneet keskittyä.

    "Ideat syntyvät siitä, mitä täällä on totuttu syömään. Tietenkin myös kuluttajien palaute ja tarve markkinoilla ohjaavat tekemistä. Kaiken aikaa kuulostelemme, mihin trendit ovat menossa”, Annamari Jukkola sanoo.

    Kaikki Mö Foodsin tuotteissa käytettävä kaura on kotimaista, eikä tuotanto ole tällä hetkellä kiinni raaka-aineen riittävyydestä.

    "Suomessa elintarvikekauraa on hyvin saatavilla, ja sitä menee paljon myös vientiin. Kotimainen kaurateollisuus voi vielä kasvaa”, Jukkola toteaa.

    Yrityksen juuret ovat Lohtajan maaseudulla ja Jukkolan lapsuuden makumuistoissa.
    Yrityksen juuret ovat Lohtajan maaseudulla ja Jukkolan lapsuuden makumuistoissa. Kuva: Hanna Perkkiö

    Viime vuodet Mö Foodsin liikevaihto on kasvanut reippaasti. Yritys on myös saanut taustajoukkoihinsa useita pääomasijoittajia. Tulosta rasittavat isot panostukset tuotekehitykseen ja innovointiin, mutta sillä tiellä on Jukkolan mukaan tarkoitus jatkaa.

    "Meille on ollut tietoinen päätös ottaa riskiä etupainotteisesti ja investoida linjastoihin ja laitteisiin. Nyt näyttää, että pääsemme kansainvälisen kaupan myötä kiinni vieläkin isompaan liikevaihdon kasvuun.”

    Annamari Jukkola arvioi, että seuraava iso kiinnostuksen kohde kasvipohjaisten tuotteiden valmistuksessa ovat juuston kaltaiset tuotteet.

    "Juustopuoli on vielä lapsenkengissä, mutta ala menee nopeaa tahtia eteenpäin. Tuotteet kaupan hyllyllä voivat parin vuoden päästä olla jotain ihan muuta kuin nyt. Siinä on kuitenkin vielä matkaa kurottavana, että myös laajat massat kiinnostuvat vegejuustoista.”

    Nyt näyttää, että pääsemme kansainvälisen kaupan myötä kiinni vieläkin isompaan liikevaihdon kasvuun.

    Lue lisää:

    Viikossa kasaan 300 000 euroa – sijoittajat kiinnostuivat kaurameijeristä ja naisyrittäjistä

    Suomalainen kauratuote menestyy maailmalla, jos sitä ei voi muualla kopioida

    Mö Foods Oy

    Perustettu vuonna 2017.

    Kotipaikka Lohtaja, toimisto Helsingissä.

    Työllistää yhteensä noin kymmenen henkilöä.

    Valmistaa kaurapohjaisia elintarvikkeita, kuten välipalatuotteita ja vuustoa.

    Liikevaihto n. 230 000 euroa vuonna 2021.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle