• Sitruunainen pikaviillokki

    Kypsistä broilerfileistä valmistuu viillokki sillä aikaa, kun riisit kiehuvat kypsiksi. Kana-annosfondilla maustat viillokin kätevästi. Sitruuna antaa viillokki kuuluvan kirpeyden.
    Viillokki pitkän kaavan mukaan vie tunteja. Nykykaupan aineksilla loihdit korvaavan version vartissa.
    Viillokki pitkän kaavan mukaan vie tunteja. Nykykaupan aineksilla loihdit korvaavan version vartissa. Kuva: Kari Salonen
    Ruoka|Resepti
    7.1.202207:00
    Marita Joutjärvi

    Sitruunainen pikaviillokki

    3–4 annosta

    Ainekset

    • 2 rkl voita
    • 1 tl currya
    • 2 rkl vehnäjauhoja
    • 3 dl vettä
    • 1 kana-annosfondi tai liemikuutio
    • 1 dl kuohu- tai ruokakermaa
    • 1–2 tl sitruunan raastettua kuorta
    • 1 rkl sitruunanmehua
    • ¼ tl jauhettua valkopippuria
    • 1 pkt (200 g) kypsää broileria (esimerkiksi Atrian Vuolu kanafilee fajitas tai savu)

    Valmistusohje

    Pane ensimmäiseksi lisäkeriisi kiehumaan.

    Sulata voi kattilassa. Kiehauta curryjauhe voissa. Sekoita joukkoon jauhot. Lisää vettä vähitellen voimakkaasti sekoittaen. Lisää annosfondi ja kuumenna kastike kiehuvaksi. Keitä muutaman minuutin ajan.

    Sekoita kastikkeeseen kerma, sitruunankuoriraaste sekä mehu ja valkopippuri. Lisää broilerinlihat.

    Kuumenna kastike ja tarjoa keitetyn riisin sekä halutessasi mustaherukkahyytelön kera.

    Artikkelin aiheet
    sitruunainen pikaviillokki
    broileri
    sitruuna
    viillokki
    resepti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset