
Punainen peurapiirakka
(8 palaa)
Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Nypi joukkoon kylmä voi, kunnes seos on murumaista. Sekoita nopeasti mukaan kylmä vesi. Painele taikina voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Nosta vuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
Kuutioi tai suikaloi palvipeura, poista rasvakohdat. Kuori ja silppua punasipulit. Suikaloi paprika ja chilipalko ja poista niistä siemenet. Viipaloi tomaatit tai halkaise kirsikkatomaatit.
Kuullota sipulisilppua paistinpannulla öljyssä, lisää sitten peura-, paprika- ja chilipaprikapalat ja sekoittele jonkin aikaa.
Sekoita omassa kulhossaan kerma, munat, tomaattipyree ja mausteet.
Pistele pohjataikinaa haarukalla ja paista pohjaa 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia.
Levitä esipaistetulle pohjalle peura-sipuli-paprikatäyte ja kaada päälle muna-kermaseos. Levitä pinnalle juustoraastetta ja lopuksi tomaattiviipaleet tai -puolikkaat. Kypsennä piirakkaa vielä noin 30 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Anna hetki jäähtyä ja koristele yrteillä.
Vinkki! Voit käyttää myös rukiista tai kauraista valmistaikinaa (n. 400 g), jota löytyy kaupan pakastealtaasta.