Älä tuputa!

Aikuisten kannattaa kaivella omia muistojaan, kun kohtaa pöydän ääressä nirson lapsen. Jokainen muistaa lapsuudestaan, kuinka ruokailutilanteessa tuli stoppi, kuin syystä tai toisesta ei maistunut.

Suomalaisessa ruokakulttuurissa on vahvasti perinne, jonka mukaan otetaan vain sen verran kuin syödään, ja lautanen pitää syödä tyhjäksi.

Tämä on oivallinen neuvo, mutta aikuiset hankaloittavat lasten syömistä omalla käytöksellään lappamalla lapsen lautasen liian täyteen kysymättä ja pakottamalla istumaan pöydässä kunnes lautanen on tyhjä.

”Itke ja syö” -keino ei ole tätä päivää. Näin luo kurjan tunnelman ja ikävät muistot koko pöytäseurueelle. Ruokailuhetki on syytä tehdä mukavaksi.

Jos pöytään mennään kireänä ”kun lapsi ei taaskaan syö mitään”, ei tilanne ole viihtyisä kenellekään.

Pöytätapoihin tulee kuulua kiitosten ja muiden kohteliaisuuksien lisäksi myös mukavan tunnelman luominen ja jutustelu ruuan äärellä. Syömättömyydestä ei saa tehdä ruokailun pääteemaa.

Vanha hokema, että kaikkea pitää maistaa, on edelleen pätevä. Nokare ennen kokeilematonta tai aiemmin karteltua makua lautasella voi johtaa uuden hyvän maun löytymiseen.

Vanhemman omat mieltymykset eivät saa kuitenkaan rajoittaa sitä, mitä lapselle tarjotaan.

Lapselleni annettiin lusikallinen mämmiä taaperona. Hän halusi lisää. Itse en koske mämmiin vieläkään.

Toinen lapsistani on ollut nirso grilliruokia kohtaan, ja syönyt tähän asti lähinnä makkaraa muiden nauttiessa mökkiruokia laajalla skaalalla. Yhtäkkiä hän alkoi syödä kanan grillileikettä suurella ruokahalulla.

Itse päätin maistaa mustamakkaraa tamperelaisen hotellin aamupalalla, vaikkei se ole kuulunut suosikkeihini. Seuraavana aamuna sitä oli lautasellani jälleen.

Aika tekee tehtävänsä. Mutta tuputtaa ei kannata, ei myöskään aikuiselle.