• Korona sotki markkinat – pula lihasta houkuttelee ruokaväärennösten tehtailuun

    Atlantin molemmin puolin teurastamoiden työntekijöitä on sairastunut niin paljon, että teurastamoita ja lihaa jalostavia yrityksiä on jouduttu jopa sulkemaan.
    Naudan ruhoja roikkumassa varastotilassa Paimiossa. Kuva ei liity juttuun.
    Naudan ruhoja roikkumassa varastotilassa Paimiossa. Kuva ei liity juttuun. 
    Ruoka
    16.12.202019:28
    Maija Ala-Siurua

    Ruokaväärennökset eivät ole mikään uusia asia, mutta houkutus huijauksiin on koronan sotkemilla EU:n lihamarkkinoilla entistä suurempi. Syynä on lihapula, joka vaivaa esimerkiksi Britanniaa. Siellä on jouduttu jopa sulkemaan teurastamoita, koska korona on sairastuttanut suuria määriä työntekijöitä, kertoo Foodnavigator.com.

    Koska tarvittavaa raaka-ainetta ei ole saatavilla, kiusauksena on korvata kallista lihaa edullisella.

    "Olemme massiivisen lihapulan edessä", sanoo Jackie Healing NSF UK:sta. Se tarjoaa yrityksille muun muassa palveluita, joilla varmistetaan tuotteiden laatu, vaatimustenmukaisuus ja turvallisuus.

    Foodnavigator ottaa esille hevosenlihaskandaalin vuodelta 2013. Tuolloin paljastui, että naudanlihaksi väitetyissä tuotteissa olikin käytetty hevosenlihaa. Asiaa tutkittiin tuolloin aina Suomea myöten. "Onko edessämme hevosgate (Horsegate) 2.0?"

    Ei ole täyttä varmuutta siitä, miksi covid-19 on riehunut erityisesti teurastamotyöntekijöiden keskuudessa. On arveltu, että tuotantolaitosten kylmyys edistäisi viruksen tarttumista paikoissa, joissa työskentelee paljon ihmisiä samaan aikaan.

    Lisäksi monet kaukana kotoa olevat työntekijät asuvat yhteismajoituksessa ja kulkevat töihin yhdessä samoilla autoilla.

    Foodnavigator: Are we headed fo Horsegate 2.0? COVID-19 escalates risk of meat fraud

    Lue lisää:

    Pilaantuneita juustoja ja laittomasti teurastettuja lihaa – ruokaa väärentävät rikolliset käyttävä hyväkseen koronan sotkemia markkinoita

    Hunajaa korvattu siirapilla ja siemenöljyä myyty oliiviöljynä: EU-komissio raportoi maailmalta tusinan ruokaväärennöksiä lokakuussa, silti moni huijaus jää pimentoon

    Lihalehti: Espanjassa paljastui uusi lihapetos

    Lidl: Suomessa myydyissä nautatuotteissa hevosenlihaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta