• Söin täällä: Annostaidetta vai liioittelua? Maut olivat kohdallaan Merimestan ahvenissa ja metsäsienikastikkeessa

    Merimestan vetonaulana on viikonloppuisin ennalta-arvattava saaristolaisnoutopöytä.
    Ahvenannoksessa oli vähintäänkin riittävästi säpinää.
    Ahvenannoksessa oli vähintäänkin riittävästi säpinää. Kuva: Katja Lamminen
    Ruoka
    9.10.202021:30
    Katja Lamminen

    Noin tuhannen asukkaan Reposaaren kaukaisimmassa kärjessä toimii yllättävän iso ja vilkas ravintola, jonne oli parasta syyskuisena lauantaina tehdä pöytävaraus. Ravintola Merimestan vetonaulana on viikonloppuisin saaristolaisnoutopöytä. Sen tarjonta osoittautui kuitenkin perin ennalta-arvattavaksi graavilohineen, silakkarullineen ja kermassa kypsennettyine merilohineen.

    Päädyimme ottamaan noutopöydän alkupalaksi hintaan 15 euroa ja pääruuat valitsimme listalta. Se kannatti! Ahvenfileet metsäsienikastikkeella veivät kielen mennessään. Myös esillepano oli yllättävä, kuin abstrakti taideteos.

    Makusiirapeilla löträäminen oli ehkä hieman liioiteltuakin ja aluksi pelkona oli, että kastikeviirut sotkisivat makuja, mutta ainakin ulkonäkö aiheutti wau-reaktion. Lautasen reunalla oli jopa valkoviinistä puristettuja helmiä. Paahdettu punajuurikiekko täydensi perunalisuketta mukavasti.

    Asiaan kuuluvasti ravintolan suurista ikkunoista näkee merelle. Syödessämme pohdimme, ettei nimi Merimesta tee paikalle oikeutta. Jokin klassisempi ja arvokkaampi nimi sopisi paremmin.

    Ruokaa sulatellessa kannattaa käppäillä Reposaaren puutaloalueella sekä sukeltaa metsän puolelle katsomaan sodanaikaisia, kunnostettuja juoksuhautoja ja korsuja. Merimestan vieressä pääsee seisoskelemaan tuulivoimalan juurella ja poimimaan tyrniä suoraan pensaista.

    Merimesta, Reposaaren Kalasatama, 28900 Pori

    Artikkelin aiheet
    Merimesta
    Reposaari
    ahven
    metsäsienikastike
    saaristolaisnoutopöytä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset