• Olutyhtiöltä kannabisjuomia: Yritykset valmistautuvat marihuanan laillistamiseen koko Yhdysvalloissa

    Lakimuutosten odotetaan tulevan voimaan Kanadassa ensi vuonna.
    Kannabiksen kasvatus aiotaan laillistaa Kaliforniassa.
    Kannabiksen kasvatus aiotaan laillistaa Kaliforniassa. Kuva: Jukka Pasonen
    Ruoka
    3.11.201711:11
    Terhi Pape-Mustonen

    Uutiskanava CNBC kertoo, että yhdysvaltalainen juomayhtiö Constellation Brands on ostanut melkein 10 prosenttia maailman suurimmasta kannabisyrityksestä, Canopy Growthista.

    Constellation Brands valmistaa esimerkiksi Corona-oluita. Yrityskaupan tarkoituksena on kehittää, valmistaa ja myydä kannabis-juomia.

    Canopy Growth kanadalainen yritys, jonka markkina-arvoksi arvioidaan 2,2 miljardia Kanadan dollaria.

    Juomayhtiön toimitusjohtaja, Rob Sands, vahvisti Wall Street Journalin haastattelussa, että yhtiö valmistautuu kannabiksen laillistamiseen koko Yhdysvalloissa.

    "Uskomme, että se on hyvin todennäköistä ottaen huomioon kehityksen osavaltiotasolla."

    Kannabiksen kasvatus ja myynti aiotaan laillistaa ensi vuonna Kaliforniassa.

    Toimitusjohtaja Sands sanoo, ettei heillä ole aikomusta myydä tuotteitaan Yhdysvalloissa ennen kuin ne ovat laillisia koko maassa.

    Tuotteiden ensimmäisiä markkina-alueita olisivat maat, joissa kannabis on nyt laillista ja ensi vuonna Kanada, jossa lainsäädäntöä aiotaan höllentää.

    Erilaisia kannabistuotteita tulee markkinoille jatkuvasti ja esimerkiksi kannabiskarkit on laillistettu joissain osavaltioissa.

    CNBC: Corona beer owner set to buy into world’s largest cannabis grower

    Artikkelin aiheet
    kannabisjuoma
    Constellation Brands
    Canopy Growth
    marihuanan laillistaminen
    juomateollisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset