• Kesko tekee satojen miljoonien liikevoittoa – yhtiön viljelijöitä tukeva ohjelma on kerännyt viidessä vuodessa runsaat kuusi miljoonaa euroa "kiitosta tuottajalle"

    Tuottajalle kiitos -ohjelman kuuluu tällä hetkellä runsaat 80 tuotetta.
    Yksi ohjelman tuotteista on Jalostajan hernekeitto, mistä kertoo merkintä purkin kyljessä.
    Yksi ohjelman tuotteista on Jalostajan hernekeitto, mistä kertoo merkintä purkin kyljessä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    11.11.202113:40
    Hermanni Härkönen

    Kesko lanseerasi vuonna 2016 Tuottajalle kiitos -ohjelman, jossa ohjelmaan kuuluvista tuotteista ohjataan tietty rahasumma suoraan tuottajille. Kampanja on ainakin Suomessa ainoa laatuaan.

    Tuottajalle tilitettävä summa on Keskon mukaan noin viisi prosenttia tuotteen arvosta. Se vaihtelee parin ja parinkymmenen sentin välillä.

    Kampanjan konkreettisuudesta huolimatta sen vaikutus maataloustuottajille on ainakin toistaiseksi jäänyt pieneksi.

    Ohjelmaan kuuluu tällä hetkellä runsaat 80 tuotetta, ja viiden vuoden aikana Kesko on tulouttanut alkutuottajille laskurinsa mukaan noin 6 300 000 euroa. Esimerkiksi vuonna 2020 Keskon vertailukelpoinen liikevoitto oli 567,8 miljoonaa euroa.

    Valtaosa tuotteista myydään Keskon omalla Pirkka-brändillä. Kampanjaan kuuluu myös esimerkiksi Snellmanin, Vaasanin ja Juustoportin tuotteita.

    Sen sijaan tuottajaosuuskuntien omistamien lihatalojen ja Valion tuotteita kampanjassa ei ole mukana.

    ”Tarjonnassa on pyritty monipuolisuuteen ja siihen, että tuotteita olisi eri tuote­ryhmissä”, Keskon valikoimajohtaja Harri Hellman kertoo.

    ”Olemme kutsuneet vuosittain järjestettävässä kumppanitilaisuudessamme suomalaisyrityksiä mukaan toimintamalliin, ja otamme mielellämme vastaan uusia kumppaneita Tuottajalle kiitos -ohjelmaan myös jatkossa.”

    Keskon mukaan raha kerätään osin korkeammalla kuluttajahinnalla ja osin kaupan omia ja tuotteiden valmistajan katteita kaventamalla.

    Asiakkaalle kampanjasta viestitään esimerkiksi useasta tuotteesta löytyvällä merkillä, johon tuottajalle menevä senttimäärä on suoraan merkitty.

    Kampanjalla kerätyt tuotot tuloutetaan tuottajalle 1–3 kertaa vuodessa, Hellman selittää:

    ”Osassa tapauksista se maksetaan Keskosta tavarantoimittajalle erillisenä tilityksenä, joka pohjautuu asiakkaiden ostamiin määriin ja osassa tapauksista Kesko maksaa erikseen sovitun lisäosuuden tavarantoimittajalle suoraan jo heti tuotteen ostohinnassa.”

    Tavarantoimittajat toimivat rahojen välittäjinä, sillä heillä on jo valmiiksi yhteys tuottajiin. Vaasanin leivistä kerätty summa jaetaan viljelijöille kahdesti vuodessa stipendin muodossa.

    Kampanjan aikana ainakin osa tuotteista on myynyt aiempaa paremmin, mutta lisääntynyttä suosiota on hankala jäljittää itse ohjelmaan. Osa kysynnän muutoksista selittyy normaalilla kysynnän muutoksilla, ja osa tuotteista on sellaisinaan lanseerattu alun alkujaankin Tsuottajalle kiitos -tuotteiksi.

    Lue lisää: Voisiko tuottajahintoja nostaa suoraan kuluttajahintaan lisättävällä tuottajalisällä? – "Jos ruokaketju saataisiin kuntoon, ei tällaisia kampanjoita tarvittaisi"

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    Tuottajalle kiitos
    maataloustuottajat
    Pirkka
    vastuullinen kulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset