
Kokki, ravintoloitsija ja juontaja Sikke Sumari tunnetaan muun muassa Sikke’s-ravintolastaan, mutta myös Saarioisten Italia lautasella -valmisruokien kehittäjänä sekä myyntikasvona. Hiljattain valmisruokaperhe sai uusina tulokkaina jaettavat pastat, joissa maistuu kana-pekoni ja jauheliharagu.
Sumari kertoo syövänsä myös itse ajoittain valmisruokia. Pienellä tuunauksella niistä voi saada hänen mukaansa entistä maukkaampia.
Sumari paljasti tavan valmistaa suomalaisten suosikkivalmislaatikoita eli maksa- ja makaronilaatikkoa, joka vie ne uudelle tasolle. Sen sijaan, että laatikot lämmittäisi mikrossa tai uunissa, kannattaa ottaa käyttöön paistinpannu ja viipaloida kylmä laatikko kuin pihveiksi.
”Viipaloitu maksalaatikko kannattaa paistaa vaahtoavassa voissa, jolloin sen pinnasta tulee ihanan rapea. Päälle vain puolukkahilloa, ja ai että, on hyvää”, Sumari kertoo.
Makaronilaatikko kannattaa valmistaa samaan tapaan, mutta tällöin päälle kannattaa paistaa vielä kananmuna.
Valmisruoat valmistuvat Sumarin mukaan yleensäkin hyvin pannussa. Omien Italia lautasella -pastojen kohdalla hän neuvoo käyttämään myös paistinpannua mikron sijaan.
”Niinhän ne pastat muutenkin tehdään: kastike valmistuu pannussa ja kastikkeeseen lisätään juuri keitetty pasta. Tässä muodossa ne ovat molemmat lämmitystä vaille valmiit. Pannun pohjalle voi lorauttaa tilkan vettä tai oliiviöljyä”, Sumari neuvoo.