• Yllätä juhlijat sitruunatahnalla täytetyillä pikkuleivillä

    Makoisien sitruunapalojen valmistamiseen ei tarvitse muotteja.
    Nämä pikkuleivät syntyvät helposti levynä paistetusta taikinapohjasta taitellen.
    Nämä pikkuleivät syntyvät helposti levynä paistetusta taikinapohjasta taitellen.  Kuva: Sanne Katainen
    Ruoka|Ruoka
    27.5.202212:12
    Marita Joutjärvi
    • 40—50 kappaletta
    • Ainekset
    • 150 g voita
    • 1 dl sokeria
    • 1 dl fariinisokeria
    • 1 kananmuna
    • 3 dl kaurahiutaleita
    • 2 dl kookoshiutaleita
    • 1 dl vehnäjauhoja
    • 2 tl sitruunan raastettua kuorta
    • 2 tl vaniljasokeria
    • 2 tl leivinjauhetta
    • 1 tl ruokasoodaa
    • Väliin
    • noin 2 dl lemoncurdia eli sitruunatahnaa

    Valmistusohje

    Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit.

    Vatkaa mukaan muna. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan ja sekoita tasaiseksi.

    Jaa taikina kahteen osaan. Kauli taikinapalat kahden leivinpaperin välissä liki pellin kokoisiksi ohuen tasaisiksi levyiksi. Poista päällimmäinen leivinpaperi, vedä taikina aluspapereineen pellille ja paista levyjä 175-asteisessa uunissa noin 12 minuuttia. Jäähdytä.

    Lohko levystä haluamasi kokoisia paloja. Sivele marmeladia yhdelle palalle ja nosta toinen päälle. Tuprauta halutessasi koristeeksi vielä tomusokeria.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle