• Kotimaisen kalan kulutus kasvoi ja ulkomaisen väheni - Ulkomainen lohi silti edelleen suosikki

    Luonnonvarakeskus Luken tilastoista käy ilmi, että suomalaiset söivät viime vuonna kalaa hieman edellisvuotta vähemmän.
    Kotimaista kaloista syödään eniten viljeltyä kirjolohta.
    Kotimaista kaloista syödään eniten viljeltyä kirjolohta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka
    1.11.201621:14
    Maija Ala-Siurua

    Huolimatta siitä, että kotimainen kala on hieman kasvattanut suosiotaan suomalaisten lautasilla, se jää kirkkaasti jälkeen tuontikalojen kulutusluvuista.

    Ulkomaista, pääosin norjalaista, kasvatettua lohta syötiin viime yhtä paljon kuin kotimaisia kaloja yhteensä: 4 kiloa henkeä kohti. Kaikkiaan tuontikalaa päätyi elintarvikkeiksi kymmenen kilon edestä.

    Kotimaisista kaloista kärkisijaa pitää hallussaan tuttuun tapaan viljelty kirjolohi. Luonnonaloista syötiin eniten muikkua, ahventa ja haukea. Kuha ei kuulu suosikkeihin, mutta on ainoa suomalainen kala, jonka kulutus on kasvanut vuosituhannen alkuun verrattuna.

    Kotimaisen kalan kulutuksen vähentyessä tuontikalan määrä on lähes kaksinkertaistunut, ja Norjasta tuodun lohen käyttö on jopa nelinkertaistunut.

    Luken yliaktuaari Pentti Moilasen mukaan tilastoista ei käy ilmi mitään yllättävää. Tuontimäärät riippuvat pitkälti kulutuksesta, joka puolestaan on sidoksissa hintoihin. "Norjalaisen lohen ja kotimaisen kirjolohen hinnat riippuvat toisistaan."

    Norjalaislohen jälkeen ulkomaisista kalatuotteista syötiin eniten tonnikalasäilykkeitä ja -valmisteita, kasvatettua kirjolohta, pakastettua seitiä sekä katkarapuja ja katkaraputuotteita.

    Kotimaisesta elintarvikkeeksi käytetystä kalasta kolmasosa oli kasvatettua ja ammattikalastajien pyydystämää neljäsosa. Vapaa-ajankalastajien saaliin osuus oli 40 prosenttia.

    Artikkelin aiheet
    kotimainen kala
    tuontikala
    lohi
    kalankulutus
    Luonnonvarakeskus Luke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset