• Suomelle 12. sija kokkien maailmanmestaruuskisoissa – tällaisia olivat näyttävät annokset

    Kansainvälinen kokkikilpailu Bocuse d’Or käytiin jälleen Ranskan Lyonissa. Kilpailua voidaan pitää kokkien maailmanmestaruuskisoina.
    Tilaajalle
    Kuvassa Ismo Sipeläinen (oik.) sekä Kaisa Laanamäe.
    Kuvassa Ismo Sipeläinen (oik.) sekä Kaisa Laanamäe. Kuva: Santeri Stenvall
    Ruoka|Ruoka
    30.1.202512:00
    Janiko Kemppi

    26.–27. tammikuuta käydyn kilpailun finaalissa oli myös hienosti mukana Suomen joukkue edustajanaan Ismo Sipeläinen, assistenttina Kaisa Laanamäe ja valmentajana Kristian Vuojärvi.

    Odotukset olivat korkealla, mutta joukkue ei sijoittunut kolmen parhaan joukkoon, vaan sijalle 12. Kilpailun voitti Ranska, toiseksi tuli Tanska ja kolmanneksi Ruotsi. Kaikkiaan kisassa oli mukana 24 maata.

    ”Lyonissa oli kyllä huikea tunnelma ja rouhea meininki! Kilpailusuoritus meni muutamaa yllätystä lukuun ottamatta hyvin. Paineen alla me toimittiin tiiminä paremmin kuin koskaan. Olen superylpeä Kaisasta ja meidän suorituksestamme”, Sipeläinen kommentoi tunnelmia finaalin jälkeen.

    Ruokaan sujahtaa myös kotimaista kermaa.
    Ruokaan sujahtaa myös kotimaista kermaa. Kuva: Santeri Stenvall

    Finaali koostui kahdesta tehtävästä. Ensimmäisessä tehtävässä tuli valmistaa kokonaista, luullista metsäkauriin fileeselkää ja kaksi luullista lapaa sekä ankanmaksaa. Lisäksi annoksesta tuli löytyä teetä.

    Metsäkauris tuli asettaa vadille kolmena palana, jotka leikattiin lautasille tuomaristolle arvioitaviksi. Vadille tuli myös metsäkauriin lapaa ja ankanmaksaa sisältävä piirakka sekä suomalaiseen hedelmään perustuva lisuke.

    ”Paljon parempia raaka-aineita ei olisi oikeastaan osannut toivoa. Metsästys sekä riistan käyttö ja klassinen ruuanvalmistus, jota tuntuu, että tehtävällä selkeästi haetaan, ovat aina olleet itselleni tärkeitä asioita”, Sipeläinen kommentoi tuntemuksiaan ennen koitosta.

    Toinen tehtävä sai nimen ”Pohjoisen arktiset tuulet”.
    Toinen tehtävä sai nimen ”Pohjoisen arktiset tuulet”. Kuva: Santeri Stenvall

    Toisen tehtävän raaka-aineet olivat kotkakala, hummeri, juuriselleri ja varsiselleri. Toinen tehtävä, ”Theme on Plate,” tarjoiltiin annokselle erikseen suunnitellulta lautaselta.

    Kilpailutehtävistä ensimmäinen on nimeltään ”Lämmin keväinen tuulahdus”.
    Kilpailutehtävistä ensimmäinen on nimeltään ”Lämmin keväinen tuulahdus”. Kuva: Santeri Stenvall

    Kilpailussa käytetyt vadit olivat jo itsessään taideteoksia. Suomen joukkueen vadit on suunnitellut ja valmistanut suomalainen muotoilutoimisto ja kultasepänpaja Saarikorpi Design Oy:n Kirsti Doukas ja Kristian Saarikorpi. He ovat aiemmin toteuttaneet myös Suomen Euroopan karsintojen vadin Trondheimissa keväällä 2024.

    Bocuse d’Or Academy Finland ry vastaa Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kilpailuihin. Kaksivuotisen kilpailukauden aikana yhdistys järjestää Suomen edustajakarsinnat ja kokoaa Suomen Bocuse d’Or -kilpailujoukkueen.

    Lisää aiheesta
    • Kuvassa oikealta assistentti Kaisa Laanamäe, edustaja Ismo Sipeläinen sekä valmentaja Kristian Vuojärvi.

      Ruoka | Suomi maailman vaativimpien kokkikisojen finaaliin! Poroannoksen inspiraationa lapsuuden muistot

    • Vuonna 2018 Johan Kurkela avusti Bocuse d'Or -kilpailussa pääkokki Ismo Sipeläistä. Nyt Kurkela on Vuoden Kokki.

      Ruoka | Vuoden kokki ja tarjoilija iloitsevat voitoistaan: ”Tosi yllättynyt ja kiitollinen fiilis”

    • Sipeläisen joukkue palkittiin rahapalkinnolla.

      Ruoka | Maailman arvostetuinta kokkikisaa edustamaan Suomesta Ismo Sipeläinen – tällaisilla annoksilla voitto tuli

    Artikkelin aiheet
    Bocuse d'Or
    kokkikilpailu
    suomen joukkue
    Ismo Sipeläinen
    Lyon
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle