• Pian rokan pääsee hauduttelemaan kotimaisista herneistä – SOK: Herne loppui poikkeuksellisen aikaisin

    Suomalainen kuivattu herne on ollut kaupoissa kortilla. Tänä vuonna Luken arvion mukaan herneen kokonaissato on 109 prosenttia suurempi kuin viime vuonna.
    Suomalainen kuiva herne on loppunut monista kaupoista.
    Suomalainen kuiva herne on loppunut monista kaupoista. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Ruoka|Ruoka
    23.8.202206:00
    Päivitetty23.8.202214:20
    Paula Liesmäki

    Suomalainen kuiva herne loppui koko maasta helmikuussa, kertoo tuoteryhmäjohtaja Anne-Mari Lilius SOK:sta.

    ”Sato oli niin heikko, ettei sitä saanut.”

    Liliuksen mukaan tilanne on poikkeuksellinen. ”En muista, että tällaista olisi ollut aiemmin. Normaalisti hernettä on saatu riittävästi koko vuodeksi.”

    Kotimaista hernettä on paikattu tuonnilla Britanniasta ja Puolasta.

    Uutta satoa kotimaasta saadaan pian, Lilius kertoo. Ensimmäiset uuden sadon kuivat herneet tulevat kauppoihin syyskuussa ja lisää tulee syys-lokakuussa.

    Keskolta kerrotaan, että suomalaista kuivattua hernettä valikoimissa aina niin kauan, kun sadosta riittää.

    ”Tällä hetkellä ainakin yksittäisissä kaupoissa on vielä viime sadosta herneitä jäljellä, ja parhaillaan odottelemme uuden sadon valmistumista”, kertoo Keskon osto- ja myyntipäällikkö Leena Nikula.

    Lidlin valikoimassa kuivaa hernettä ei ole, viestinnästä kerrotaan.

    Uutta satoa kotimaasta saadaan pian.

    Luonnovarakeskuksen satotilaston mukaan viime vuonna herneestä saatiin 43 miljoonan kilon kokonaissato.

    Tänä vuonna Luken satoarvion mukaan herneestä saataisiin 89 miljoonan kilon kokonaissato. Sato olisi yli kaksinkertainen viime vuoteen verrattuna - kasvua olisi 109 prosenttia.

    Ruokaviraston tietojen mukaan ruokahernettä viljellään tänä vuonna noin 5 720 hehtaarilla ja rehuhernettä 28 507 hehtaarilla.

    Luke antoi satoarvion viime viikon perjantaina. Se kuvasi tilannetta 15.8.

    Seuraava, syykuun 19. päivän tilannetta kuvaava satoarviotilasto julkaistaan 23. syyskuuta.

    Lue lisää:

    Jalostaja toivoo, että hintalisä tepsii ja hernekeitto voidaan taas tehdä täysin kotimaisesta herneestä

    Heikosti onnistunut viljakauppa heikensi Apetitin kannattavuutta – pieni viljasato jätti vain niukasti mahdollisuuksia vientiin

    Hernesato hyytyi kuivuuteen ja hellejaksoon – "Arvioimme edelleen tekevämme voitollisen ja edellisvuotta paremman liiketuloksen", Apetit kertoo

    Viljelijät ottivat vaarin markkinoiden toiveista - herneestä ja kaurasta saatiin isot sadot

    Reseptit:

    Mummolan hernerokka

    Tästä ohjeet kolmeen rokkaan: verkkaan, vikkelään ja vegaaniin

    Ruusuinen hernekeitto

    Edit. 23.8.22 klo 10.13. Juttuun täydennetty ingressiin ja tekstiin, että Luken sato- ja satoarviotiedoissa kyse on herneen kokonaissadosta. Tekstiin lisätty: Ruokaviraston tietojen mukaan ruokahernettä viljellään tänä vuonna noin 5 720 hehtaarilla ja rehuhernettä 28 507 hehtaarilla.

    Artikkelin aiheet
    herne
    kotimainen ruoka
    sato
    Luke
    maatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle