• Kasvisten, kalan ja marjojen syönti pitää muistin virkeänä

    Väitöskirjatutkimuksen mukaan perinteisellä pohjoismaisella ruokavaliolla on yhteys ikääntyvien naisten ja miesten tiedonkäsittelykyvyn säilymiseen.
    Kuva: Ville-Petteri Määttä
    Ruoka
    12.9.201513:20
    MT toimitus

    Perinteisellä pohjoismaisella ruokavaliolla on yhteys ikääntyvien naisten ja miesten tiedonkäsittelykyvyn säilymiseen, selviää Itä-Suomen yliopistossa tarkastetusta Reija Männikön väitöstutkimuksesta.

    Neljän vuoden tutkimusjaksossa suositusten mukaista ruokavaliota noudattaneet pärjäsivät muita paremmin kokeissa, joissa testattiin muistia, uuden oppimista, hahmottamista ja puheen tuottamista. Paljon kasviksia, kalaa ja marjoja sisältävän ruokavalion todettiin vähentävän myös riskiä kuulua sydän- ja verisuonitautien riskiryhmään.

    "Tutkimuksessa hyväksi määritelty ruokavalio on varsin lähellä virallisia ravintosuosituksia. Joka tapauksessa tärkeää olisi miettiä ruokavalion ja elämäntapojen kokonaisuutta, eikä keskittyä esimerkiksi yhden ravintoaineen seuraamiseen", Männikkö toteaa.

    Männikön väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin myös liikunnan vaikutusta tiedonkäsittelyn taitoihin ja sydän- ja verisuoniterveyteen. Tutkimuksen testiryhmän tässä mielessä terveimmät löytyivät ryhmästä, jonka kestävyyskunto oli hyvä ja jotka söivät suositusten mukaisesti.

    Artikkelin aiheet
    pohjoismainen ruokavalio
    ikääntyminen
    tiedonkäsittely
    kasvikset
    kalat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 3

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Maailman parhaat uunijuurekset

    • 7

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa