• Atrian osin omistama Kaivon Liha käyttää tuotteissaan pääosin ulkomaista lihaa

    Kaivon Lihan toimitusjohtaja perustelee tuontia raaka-aineen riittävän ja tasaisen saatavuuden turvaamisella.
    Kaivon Lihalla on vahva asema erityisesti hampurilaispihvien ja kebab-tuotteiden valmistajana.
    Kaivon Lihalla on vahva asema erityisesti hampurilaispihvien ja kebab-tuotteiden valmistajana. Kuva: Kaivon Liha Kaunismaa Oy
    Ruoka
    26.4.201807:00
    Matti Tuominen

    Atrian osakkuusyhtiö Kaivon Liha käyttää tuotteissaan pääosin ulkomaista lihaa. Atria omistaa Kaivon Lihan osakkeista 70 prosenttia.

    Kaivon Lihalla on vahva asema etenkin hampurilaispihvien ja kebab-tuotteiden valmistajana. Sen asiakkaita ovat lähinnä pikaruokaketjut ja Food Service -asiakkaat.

    Kaivon Liha Kaunismaa Oy:n toimitusjohtaja Juha Kaunismaa kertoo, että yhtiön tuotteissaan käyttämästä lihasta alle puolet on kotimaista.

    Ulkomainen luomuliha tulee Saksasta ja muu ulkomainen liha Tanskasta.

    Ulkomaista lihaa käytetään toimitusjohtajan mukaan määrätyissä kaupan omien merkkien tuotteissa sekä myös muissa kuin Hyvää Suomesta -merkityissä tuotteissa. Tämän tarkemmin hän ei avaa sitä, missä tuotteissa käytetään ulkomaista lihaa.

    Yhtiö käyttää tuotteissaan Kaunismaan mukaan ulkomaista lihaa raaka-aineen riittävän ja tasaisen saatavuuden turvaamiseksi.

    MT kertoi maanantaina painetussa lehdessä, että Atria Suomi ei tuo lihaa Suomeen. Yhtiö välittää teollisuus­asiakkailleenkin yhtiön tiedottajan Marja Latvatalon mukaan vain suomalaista lihaa.

    HK Scan Finlandin Suomessa käyttämä liha on 98-prosenttisesti kotimaista, kertoo puolestaan yhtiön viestintäjohtaja Marja Siltala. Syynä tähän on ammattikeittiöasiakkaiden palveleminen tasaisesti ympäri vuoden.

    EDIT: Otsikkoa muutettu 26.4. klo 7.12: Otsikko antoi aiemmin virheellisen kuvan siitä, että Atria omistaisi Kaivon Lihan kokonaan.

    Lue lisää:

    Lähes 40 vuoden työ palkittiin – Kaivon Lihan myynti toi omistajille miljoonatilin

    Atria ostaa enemmistön Kaivon Lihasta - liikevaihto kasvaa 40 miljoonalla

    Artikkelin aiheet
    Kaivon Liha
    Atria
    lihan tuonti
    elintarviketeollisuus
    hampurilaispihvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta