• Kalaa kattilaan

    Kokonainen lohen pää ei maistunut, mutta elämys sekin oli.
    Ruoka
    19.1.201912:25
    Terhi Torikka

    Siellä se kellui, lohen kokonainen pää. Hetkeä aiemmin kala oli pilkottu keittoa varten venäläisille matkailijoille, jotka halusivat osallistua aterian valmistukseen. Pää oli ilmeisesti herkullisin osa, sillä se annosteltiin illan emännän lautaselle. Keitto oli maukas, mutta lautaselta tuijottava kalan naama siirtyi vaivihkaa biojätteeseen, kertoi ryhmää emännöinyt ystäväni. Kokemus ei silti ollut huono.

    12. helmikuuta vietetään Suomessa kalakeittopäivää. Teema on kalakeittoa kaikista keittiöistä. Pro Kala -sivustolla jaetaan reseptejä, kuvia sekä ravintolavinkkejä paikoista, joista saa hyvää kalakeittoa. Suomen keittiömestaritkin haastavat kalan keittoon. Aion tarttua haasteeseen. Noloa tunnustaa, mutta niin kuin järvikalaa rakastankin, en ole siitä montakaan keittoa keittänyt. Kuhat, muikut ja ahvenet päätyvät yleensä pannulle tai uuniin, hauki on jalostunut pihveiksi. Miehen tekemä muikkukeitto on kertaalleen marinoinut autoni penkit kesällä. Haju säilyi pitkään, mutta ei tätä keitto­laiskuutta oikein voi perustella silläkään.

    Madekeitto on harvinaista herkkua, jota kannattaa syödä aina, jos sitä jostain saa. Anopin haukikeitto on ihanaa. Paikallisen kalakaupan oma lohikeitto lähes vie kielen, ja myös lapset rakastavat sitä.

    Kalakaupan resepti on salainen, sitä olen jo kysynyt. Mutta ehkäpä anopin haukikeiton resepti ei ole. Taidan aloittaa siitä. Samalla heitän ilmaan lammasteurastaja Kaarin Knuuttilan ehdotuksen haastaa ruuanlaittajat lammaspatapäivään. Toivottavasti lammastakin kokattaisiin joukolla jo tänä vuonna.

    Artikkelin aiheet
    kalakeitto
    kalaruoka
    kalakeittopäivä
    Pro Kala
    suomalainen ruoka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset