• "Suosittelisin poliitikoille ja päättäjille, että tuet poistettaisiin. Näin markkinoilla muodostuisi lihalle oikea hinta" – Hesburgerin perustaja esittää Turkulaisessa

    Heikki Salmelan mielestä ruokatuotteiden hinnan pitäisi määräytyä saastuttamisen mukaan.
    Hesburgerin perustaja Heikki Salmela muistelee Turkulaisessa, että hänen lapsuudessaan liha oli suhteessa tuloihin kymmenen kertaa kalliimpaa kuin nykyään.
    Hesburgerin perustaja Heikki Salmela muistelee Turkulaisessa, että hänen lapsuudessaan liha oli suhteessa tuloihin kymmenen kertaa kalliimpaa kuin nykyään. Kuva: Juho Leskinen
    Ruoka
    29.9.201916:31
    Juho Mäkelä

    Lihan hinnan uskotaan nousevan tänä vuonna neljä prosenttia. Pellervon taloustutkimus PTT kertoo arviosta maa- ja elintarviketalouden ennusteessaan.

    Turkulaiseen haastateltu Hesburgerin perustaja Heikki "Hese" Salmela ei usko hintaennusteeseen.

    "Jos lihan kulutus vähenee, tavaraa tulee enemmän markkinoille ja hinta pysyy samana tai laskee", Salmela sanoo Turkulaiselle.

    Hesburgerin perustajan mukaan ongelmana on, että liha ei tällä hetkellä ole oikean hintaista.

    "Tämä johtuu älyttömästä tukipolitiikasta. Suosittelisin poliitikoille ja päättäjille, että tuet poistettaisiin. Näin markkinoilla muodostuisi lihalle oikea hinta", Salmela ehdottaa.

    Lihan oikea hinta taas olisi todennäköisesti moninkertainen nykyhintaan verrattuna.

    "Kun minä olin pikkupoika ja pääsin ensimmäisen lihapalan kimppuun, liha oli suhteessa tuloihin kymmenen kertaa nykyistä kalliimpaa. Silti ihmisillä oli varaa ostaa lihaa", Salmela sanoo.

    Hänen mukaan järkevämpää olisi siirtyä työn ja yrittämisen verotuksesta verottamaan tuotteita. Se taas voisi perustua ympäristövaikutuksiin.

    Lue koko alkuperäinen Turkulaisen juttu: Heikki Salmela: Lihan hinta on vääristynyt – pitäisi verottaa ympäristövaikutusten mukaan

    Artikkelin aiheet
    Heikki Salmela
    Hesburger
    lihan hinta
    tukipolitiikka
    ympäristöverotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 5

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset