• Hesburger avasi ensimmäisen ravintolansa Puolassa, asiakastilat puuttuvat kokonaan

    Puolassa Hesburgerin tuotteita myydään asiakkaille vain ruokalähettipalvelujen kautta.
    Puolaan laajentumisen myötä Hesburgerilla on nyt kaikkiaan kahdeksassa eri maassa 471 ravintolaa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.
    Puolaan laajentumisen myötä Hesburgerilla on nyt kaikkiaan kahdeksassa eri maassa 471 ravintolaa. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.  
    Ruoka|Ravintolat
    19.3.202410:31
    STT–

    Pikaruokaravintolaketju Hesburger on laajentunut uuteen maahan. Turkulaisyhtiö tiedotti tiistaina, että Puolan pääkaupunkiin Varsovaan on avattu uusi Hesburger-kotiinkuljetuskeittiö.

    Ravintolasta puuttuvat kokonaan asiakastilat. Tuotteita myydään asiakkaille vain ruokalähettipalvelujen kautta. Kyseessä on ensimmäinen Hesburger-ravintola, joka toimii tällä konseptilla.

    Puolassa ei ole aikaisemmin ollut Hesburger-ravintoloita. Hesburgerin kansainvälisten asioiden kehitys- ja markkinointijohtaja Ieva Salmelan mukaan yhtiön tuotteet ovat silti puolalaisille tuttuja.

    ”Puolalaiset matkustelevat paljon Baltian maissa, missä Hesburger on todella suosittu. Vuoden 2023 asiakastutkimuksen mukaan Hesburger on suosituin pikaruokaketju Baltiassa”, Salmela kertoo tiedotteessa.

    Raaka-aineet kuljetetaan Puolaan Liettuan Kaunasista, jossa on Hesburgerin keskusvarasto.

    Puolaan laajentumisen myötä Hesburgerilla on nyt kaikkiaan kahdeksassa eri maassa 471 ravintolaa, joista suurin osa on Suomessa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa. Niiden lisäksi ravintoloita on myös Bulgariassa, Ukrainassa, Saksassa ja nyt Puolassa.

    ”Tulemme jatkamaan vahvaa laajentumista Puolan lisäksi myös muissa toimintamaissa tänä vuonna. Ravintoloiden määrä tulee kasvamaan eniten Bulgariassa”, Salmela toteaa.

    Hesburgerilla on aikaisemmin ollut ravintoloita muun muassa Turkissa, Syyriassa ja Venäjällä. Yhtiö lopetti ravintoloidensa toiminnan Venäjällä keväällä 2022 hieman sen jälkeen, kun Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset