• Outo ja rohkea jäätelökansa

    Suomalaiset syövät sellaisiakin jäätelöitä, joita moni ulkomaalainen ei suuhunsa panisi.
    Suomessa tulee joka vuosi kymmenittäin jäätelöuutuuksia. Samalla vanhat tutut maut pitävät pintansa.
    Suomessa tulee joka vuosi kymmenittäin jäätelöuutuuksia. Samalla vanhat tutut maut pitävät pintansa. Kuva: Jyrki Johannes Tervo
    Ruoka
    5.5.201609:00
    Riitta Ryynänen

    Suomalaiset ovat rohkeita ja innokkaita kokeilemaan jäätelöuutuuksia.

    Kansallinen erikoisuutemme on into yhdistää jäätelöön salmiakkia tai lakritsia. Nuo ovat sellaisia makusekoituksia, joita monet muunmaalaiset eivät suuhunsa panisi.

    Suomalaiset ovat ylipäätään aika ahmatteja syömään jäätelöä. Kulutus on Euroopan suurinta: vuodessa noin 12 litraa henkeä kohti.

    Eri jäätelöitä täällä on muutama sata. Vuosittain tulee useita kymmeniä uutuuksia.

    Samaan aikaan perinteiset suosikit – vanilja, suklaa ja mansikka – pitävät pintansa vuosikymmenestä toiseen.

    Kolmen kaverin jäätelön Heikki Huotari kertoo 
vadelma-valkosuklaan olevan heidän kestomenestyjä.

    Hänen oman kotiväkensä suosikki on jäätelö, jossa on merisuolan kera paahdettua pähkinää sekä itse tehtyä kinuskia. Ilman sitä ei ole kuulemma Huotarin mukaan kotiin menemistä.

    Vastaava suolaisen ja makean yhdistelmä on suomalaisille nykyään tuttu monista muistakin jäätelö- ja makeisvalmisteista.

    Unilever Finlandin Soile Seppälä luottaa appelsiiniseen Jaffa-jäätelöön ja Magnumin maapähkinään ja karamelliin. Myös laktoosittomien jäätelöiden osuus on hänen mukaansa koko ajan kasvanut.

    Nestlé Finlandin Anita Storgård näkee kesän hiteiksi mariannepuikon sekä pingviinituutin, jossa on sitruunajäätelöä ja lakritsisydän. Mangomeloni taas on vakiosuosikki, joka maistuu suomalaisille kesäisin, mutta talvella ei vastaavaa menekkiä ole.

    Kolmella kaverilla on valikoimassaan tätä nykyä 13 eri jäätelöä. Tuonti mukaan lukien Nestléllä jäätelöitä on noin 150 ja Unileverillä reilut pari sataa.

    Lisää 6.5. Maaseudun Tulevaisuudessa

    Artikkelin aiheet
    jäätelö
    suomalaiset
    salmiakki
    lakritsi
    Kolmen kaverin jäätelö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 6

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 7

      Ruoka | Maailman paras drinkkivodka tulee Raisiosta